Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Kohdunkaulansyöpä??

Hei!
Enpä olisi uskonut, että tällaiselle palstalle joudun kirjoittamaan. Sain tiistaina tietää joukkopapan vastukseni, luokka IV. Vuosi sitten luokka oli I, joten käsittämättömältä tuntuu tämä nopea muutos. Elämä meni todellakin uuteen uskoon, vaikka lopullista diagnoosia en vielä tiedäkään.

Pahimpaan on varauduttava ja kyllähän luokka IV on jo vaikea esiaste, joten huonolaatuisia solumuutoksia on. Missä sitten, se on vielä arvoitus. Kolposkopia tehdään 3.11., jos nyt menkat tulee ajallaan niinkun yleensä. Pelkokerroin on todellakin kympissä, pysäyttää ihan oikeesti.

Nytpä haluaisinkin kysyä teiltä muilta kohtalotovereilta, että onko IV luokan papan jälkeen vielä toivoa paremmasta huomisesta? Tämän takiahan näitä joukkotarkastuksia järjestetään, että muutokset löydettäisi hyvissä ajoin. Kumpa kaikki ihmiset tajuaisivat mennä niihin. Itsekin papaan mennessä varmaan aattelin, että näyte siinä missä muutkin. Eikä sitä osannu ajatella, että se voi muuttaa koko elämän.

Lisäksi sairastan vaikeaa endometrioosia, jonka takia vasen munasarjani poistettiin kesäkuussa. Kaikki leikkauslöydökset tuolloin hyvänlaatusia, joten sen suhteen toivon että ei kauhean laajalle olisi ehtinyt vielä levitä. Odottavan aika on pitkä ja tosiaan pahinta se, kun varmuutta ei saada ennen kun tulokset kolposkopiasta saadaan.

Te, jotka olette kolposkopian läpikäyneet, niin tuleeko tulokset kotiin, soittaako lääkäri vai onko valmiiksi jo annettu lääkärikaika? Mulla ei varsinaisia oireita ole, mitä nyt ristiselkäsärkyä ja alavatsajuilintoja viikkoa ennen menkkoja. Nämä oon tähän asti aina laittanu endon piikkiin. Tiputteluvuodoista kärsin munasarjan poistoon saakka vuoden verran, mutta nyt niitä ei oo ollu.

Täällä tosiaan huolestuneena ja epätietoisena tulevasta haluaisin kuulla kohtalotovereiden kokemuksia ja ajatuksia siitä mitä tämän asian kanssa mahdollisesti joutuu läpi käymään.

Tietysti on yritettävä ottaa sellainen asenne, että minähän tästä selviän, vaikka se välilllä vaikealta tuntuukin. Mut kyllä sitä huomaa miten ainutlaatuisena kokee nyt rakkaan 3-vuotiaan poikamme kanssa vietetyt hetket, pysähtyy ihan miettimään kuinka ihania hetkiä ne on. Eikähän tämä helppo tilanne ole miehellenikään, kun häneltä jo syöpä voitti isän elämän.

Kiva, jos joku jaksoi lukea ja kesties kirjoittaakin!

Voimia kaikille asian kanssa kamppaileville!!!! Uskotaan parempaan huomiseen :)
pelkokerroin10 | 25.10.2008 klo 12:47:23