Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Munuaissyöpä ja etäpesäkkeet aivoissa

Onko kenelläkään kokemusta? 60-vuotiaalla äidilläni on todettu munuaissyöpä vuonna 94 jolloin toinen munuainen poistettiin. Syöpä levisi haimaan muutamaa vuotta myöhemmin, osa haimasta ja perna poistettiin.
Tähän väliin ehti kilpirauhassyöpä joka ei liittynyt munuaissyöpään mitenkään vaan oli oma erillinen syöpänsä jonka leikkaus vei äidiltä äänen kokonaan.
Vuosi sitten kesällä äidiltä löytyi keuhkoista etäpesäke joka leikattiin, mietittiin interferonia mutta ei annettu kuitenkaan.
Tämän vuoden maaliskuussa äiti sai aivoverenvuodon jonka aiheuttajaksi löytyivät aivometastaasit 4 kpl. Äiti kuntoutui aivoverenvuodosta todella hyvin vaikka oikenapuoleinen halvaus vaikutti alkuun pahalle.
Toukokuussa annettiin sädehoitoa 10 kertaa koko pään alueelle. Seurasi sydämen vajaatoiminta ja muutamia sairaalapäiviä. alkukesä meni niin että oikeanpuoleinen halvausoireisto ikäänkuin palasi niin että kävely meni huonoksi ja ajatuskyky hidastui. Kortisonia lisättiin hieman ja äiti saatiinkin aika pirteäksi ja kävely sujui myös hyvin.
Käytiin sädehoidon jälkeisessä kontrollissa jossa kerrottiin että osa pesäkkeistä olisi pienentynyt, yksi kasvanut ja yksi tullut lisää.
Viimeiset kaksi viikkoa on ollut lisääntyvää päänsärkyä ja kävely (tasapaino) on mennyt huonoksi. Pinna palaa kun saa jonkin asia mieleen ja siinä vaiheessa kun saa suun auki sen kertokseen, onkin asia jo unohtunut. Tästä seura turhautuneisuutta ja kiroilua.
Olen käsittänyt että mitään hoitoa ei enää anneta ja nyt tuntuukin toivottomalle tämä tilanne. Äidin veli kuoli samaiseen munuaisyöpään vain 45-vuotiaana. Tämän muisteleminen kovista kivuista palauttaa kauhukuvat mieleemme.
Itse olen todella väsynyt tilanteeseen, olen yrittänyt hoitaa äidin asioita hänen miehensä kanssa parhaamme mukaan. Tilanteeseen sopeutuminen on vaikeaa ja tuntuu jotenkin luovuttamiselta.
Tarinasta tuli pitkä mutta iso on tuskamme määrä. Löytyisikö kohtalotovereita? Olisiko jotain mitä voisimme kokeilla?
sS | 3.11.2007 klo 23:27:32