Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Kantasolujen keräysongelmat

Hei Jouko!

Ensiksi kiitos viestistäsi. Minäkin olen pelännyt vaikka kuinka paljon jo tässä viikkojen aikana.
Nyt olin viime viikonloppuna viimeksi Kysissä, missä minulle tehdään sit se intensiivihoito ja palautus aikanaan sitten kun se on ajankohtainen. Siellä oli eräs tuntemani henkilö just siinä intensiivihoidossa, eikä hänestä näkynyt päällepäin yhtään mitään. Hänelle tehtiin minun sairaalassa olessa solujen palautuskin, mutta sen jälkeistä oloa en päässyt näkemään, koska silloinhan olaan jo eristyksessä. Minulta ainakin hälveni pelko jonkin verran kun näin, että ainakin se "myrkkyhoito" näytti päällisin puolin menevän hyvin. Toisaalta palautuksen jälkeenhän ne infektiovaarat sun muut tulevat.

Mutta, mutta, ollaan vaan ihan rohkealla mielellä ja luotetaan hoitohenkilökuntaan. Ei muuta kuin rohkeutta ja jaksamista sinulle tuleviin päiviin t. yx syöpäläinen
yx syöpäläinen | 17.2.2008 klo 17:37:32