Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Mitä seuraavaksi rintasyövässä?

Hei!

Oma äitini sairastui rintasyöpään vuonna 2000. Syöpä levisi toiseen rintaan vuonna 2002 ja luustoon vuonna 2004. Syöpä löydettiin luustosta kipujen seurauksena helmikuussa 2004 selkärangasta, olkapäistä, lonkista ja jostain rustosta nivusesta. Syöpä haittasi myös jalkojen nostamista mm. makuuasennossa.

Äitini sai hoidoiksi sytostaattia ainakin suun kautta. Mutta syöpä levisi pikkuhiljaa silti luustossa. Me olimme kuitenkin toiveikkaita, sillä tuttavapiirissämme on parikin hlöä, jotka ovat eläneet luustoetäpesäkkeiden kanssa yli kymmenen vuotta eivätkä ole välttämättä koskaan niihin kuolleet.

Syksyllä 2004 äidiltäni murtui nikama selkärangasta ja kävely loppui siihen. Uudella tekniikalla nikama saatiin kuitenkin paikattua ja äitini sai kävely kykynsä takaisin, mutta ei enää pystynyt liikkua kuin rollaattorin avulla. Tuolloin tuli kuvioihin mukaan opiaattipohjaiset vahvat kipulääkkeet, jotka musersivat äitini varsinkin henkistä puolta pahojen sivuvaikutusten lisäksi.

Alkukesästä 2005 äidilläni alkoi olla iltaisin lämpöä ja kesän aikana hän oli ainakin pariin otteeseen sairaallassa viikkoja korkeiden tulehdusarvojen vuoksi. Lääkärit sanoivat että tulehdusarvot kuuluivat taudinkuvaan eivätkä koskaan tulisi olemaan enää normaaleja. Myös hemoglobiinia nostettiin verensiirroilla.

lopullinen shokki tuli sitten elokuussa kun hoidot lopetettiin. Jalat turposivat eikä äiti enää tahtonut päästä liikkeelle. Keuhkokuume vei äidin sitten viimeisen kerran pois kotoa. Hän taisteli ja jäi eloon vielä keuhkokuumeesta, mutta syöpä söi reisiluun poikki, joka tuntui olevan maailman kivuliain asia ainakin vierestä katsottuna. Reisiluita leikataan kuulemma kipujen hoitona vaikka äitinihän oli jo saattohoitovaiheessa. Mutta äidin kunto oli niin huono ettei häntä voitu koskaan leikata. Parin viikon sairaalassa olon jälkeen hänet siirrettiin saattohoitokotiin, jossa hän eli vielä kolme viikkoa. Äidin lopullinen liikunta kyky oli poissa viimeiset viisi viikkoa ja hän pystyi vain enää makaamaan selällään pienessä kohoasennossa. Pahinta kipujen ohella oli nähdä niin omatoimisen äitinsä liikuntakyvyn menetys.

Loppujen lopuksi syöpä levisi äidilläni imusolmukkeisiin ja iholle. Ihossa syöpä oli rupisena visvaa valuvana laattana alavatsassa ja nivusissa. Olisin toisaalta toivonut syövän levinneen maksaan tai johonkin sisäelimeen, joka olisi tehnyt lopun siitä tuskasta paljon ripeämmin. Seurasin äidin huonetovereiden taistelua mm. maksasyövän kanssa niin he kaatuivat lähes suorilta jaloilta. Saivat olla kotona lähes loppuun asti, vähillä kivuilla. Äidilläni kun loppuvaihe pitkittyi pahasti myös hoitajien mielestä.

Tässä meidän tarinamme. Toivon hartaasti, ettei teidän tarvitse kokea vastaavaa ja niinhän se on, että tämä tauti on kaikilla omanlaisensa. Hyvää vointia ja paljon elämänarvoisia vuosia toivotellen,

Ainokainen



MN | 26.8.2006 klo 20:16:59