Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: mesoteliooma :(

Hei Sutinah!

Onko sinulla sisaruksia, tätiä, enoa tai setää? Minulle iso lohtu ja tuki on tullut omista tädeistäni, joista jokunen on jo kuollutkin - äitini sisarista nimittäin. Heidän kanssaan - myös näiden edesmenneiden - olen ihmetellyt elämää, sen alkua ja loppua eri vaiheissaan.

Yllättävää kyllä, vanhemmista ihmisistä ja iäkkäämmistä sukulaisista löytää paljon viisautta, koska omalla elämänkokemuksellaan heillä usein on perspektiiviä näihin asioihin. Ikätovereiden kanssa ei niinkään tule puhuttua - ennen kuin he itse joutuvat kohtaamaan saman, eli ison (oman läheisen) menetyksen.

Olen miettinyt usein sitä, olenko osannut olla miehelleni tueksi, koska hänhän on menettänyt isänsä syövälle ja sitten joutunut näkemään tämän minun sairauteni. Olen yrittänyt puhua, mutta enimmäkseen kai vain pyörittänyt arkea, sen minkä parhaiten osaan ja jaksan.

Lapset ovat tietenkin iso voimavara siinä lähellä; heidän takiaan ja vuokseen jaksaa mitä vain. Siinä on tietysti se vaarakin, että laittaa tunteensa jonnekin syrjään, mutta itselleni on ollut apua siitä, että voin olla joskus rauhassa yksinkin esim. ajaessani pitkiä matkoja autolla, milloinka kuuntelen musiikkia, ja annan kyynelten tulla. Olen siis sellainen, etten osaa julkisesti itkeä, mutta yksityisesti ja omissa oloissani elän kaikki tunteeni pohjaan asti - ja nousen taas pinnalle hetken sukelluttuani.

Joten mitä minä nyt Sinulle tässä ehdotan? Lempeää yksinoloa: musiikin kuuntelemista, sateessa vaeltamista. Reipasta fyysistä toimintaa: rivakkaa kävelyä, painojen nostelua, halonhakkausta, mitä tahansa, missä saat happea ja voit terveesti väsyä ilman suurempaa henkistää kuormaa. Koska tärkeintä on että hengität, elät ja toimit läpi näiden vaikeiden ja synkkien aikojen: Sinä et kuole, vaan Sinun on tarkoitus elää ja jatkaa elämää, vaikka joutuisitkin äidistäsi luopumaan. Hän haluaa nähdä Sinun elävän ja nauttivankin vielä siitä.

Elämässä on iso joukko sävyjä, ja joskus, aikojen päästä, voit kirjoittaa tai maalata ne paperille; voit etsiä surullesi hahmon ja löytää äidistäsikin kauniin muiston. Valon, joka ravitsee ja kantaa vaikeidenkin kynnysten yli.

En tiedä mitä muuta sanoisin, miten kirjoittaisin tai miten rohkaisisin, mutta suru on suuri kuin meri, niin syväkin että siihen voi hukkua. Mutta muista rantakalliot, muista rannan lämpöinen hiekka, muista tuuli joka myrskyn jälkeen vaimenee kuiskaukseksi ja hyväilyksi poskelle.

Sellainen on ikävä: alkuun ankara, mutta myöhemmin lempeä. Selviät siitä vielä.

Halauksin,

Karhutar
Karhutar | 11.11.2008 klo 21:06:37