Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Lähisukulaisella syöpä

Hyvää iltaa.

Kiitos myös nopeasta vastauksestasi Johanna 1.

Kiitos osanotostasi. Kyllä tämä tästä alkaa jo mennä, mutta isälläni on vaikeampaa. Ei tahdo osata olla yksin kotona, kun tuntuu niin yksinäiseltä ja tyhjältä. Vanhempani olivat naimisissa

Joo no se oma ja puolison jaksaminen tilanteessa onkin suuri kysymysmerkki. Itselläni oli pahinta aikaa viimeiset 3 kk ennen äidin kuolemaa, kun hänen kuntonsa vain heikkeni. Ei maistunut ruoka, ei voinut liikkua, oli kovat kivut, nestettä alkoi kertyä jne. Itseltäkin melkein meni elämänhalu, mutta oli pakko isäni ja äitini takia olla vahva. Mä menin itse täysin lukkoon siksi ajaksi, en pystynyt menemään töihin, en puhumaan kenellekään tai tapaamaan ketään. Nyt kun äiti on kuollut, niin mä en muuta teekään, kun puhua pulputan tästä joka paikassa. Puhuminen auttaa.

Onko miehesi hoitaja myös?

Mä nimittäin kanssa hoitajana tiedän paljon enemmän asioista kuin haluan tuoda julki ja hoidan päivittäisessä työssäni monia saattohoitopotilaita. Se voi olla aika rankkaa, varsinkin jos oma lähiomainen on samassa tilanteessa. Toivottavasti miehesi puhuu siitä asiasta jossakin ja jollekin, koska hoitajana ei ole tunteille mitenkään immuuni. Oma elämäntilanne vaikuttaa hoitotyöhön, omaan hoitajaminään ja työssä jaksamiseen suoraan tai epäsuoraan. No munkin oli kyllä vaikea puhua asiasta keväällä, kun olin töissä. En pystynyt puhumaan siitä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen ehkä olisi pitänyt. Mä siinä mielessä ymmärrän miestäsi, ettei tavallaan halua velloa niissä asioissa, koska hoitotyö voi olla muutenkin aika kuormittavaa henkisesti ja fyysisesti. Miehesi varmasti suree sitä asiaa omalla tavallaan, mutta ei ehkä kykene paljon puhumaan siitä. Ole vain läsnä ja valmis kuuntelemaan, jos ja kun hän haluaa puhua.

Onneksi teillä on kuitenkin se lapsi eli elämä jatkuu. Hänelle voi asiasta kertoa sitten kun se pahin on tapahtunut, hänen ikäiselleen sopivalla tavalla. Kyllä kai lapsi jollain tasolla ymmärtää sen, että joku läheinen on mennyt kokonaan pois eikä tule takaisin. Ei kuolemaa sinänsä ymmärrä tietenkään kuin vasta vanhempana. Meillä ei lapsia ole, joten en tosiaan ole paras henkilö tässä asiassa sinua neuvomaan. Kuitenkin jos itselläni olisi lapsi, niin kertoisin hänelle asiasta rehellisesti.

No minäkin pelkäsin miten pärjään ja kestän, kun pahin tapahtuu. Sitä ei todella tiedä etukäteen, mutta jotenkin siihen kannattaa yrittää henkisesti valmistautua. Silti minusta äitini kuoli jotenkin yllättäen, vaikka kuolema oli odotettu ja itsekin halusi pois. Olimme hänen vuoteensa vieressä isäni ja mieheni kanssa päivää ennen sanomassa jäähyväiset ja arvailimme, että aikaa oli ehkä päivä kaksi. Seuraavana aamuna äitini sitten kuoli. Hän antoi itselleen luvan lähteä, kun näki että elämä jatkuu ja me tuemme toisiamme. Tärkeintä on nyt vaan olla miehesi ja anoppisi tukena, olla läsnä ja yrittää jatkaa normaalia elämää. Sitä sairastunutkin toivoisi ja hänelle kannattaa kertoa ihan arkisista asioista. Kun pahin tapahtui, niin tietysti ensin tuli shokki, tyhjyys ja suunnaton suru. Jostain ihmeestä sitä sisäistä voimaa löytyi ja elämä on jatkunut päivä ja askel kerrallaan. Välillä on hyvä päivä, välillä huono päivä. Mun on pakko elää loppuelämäni ilman äitiäni ja toistaiseksi myös lapsettomana. Helppoa se ei ole, mutta jostain ihmeestä sitä sisua vaan löytyy. Pakko on kummallinen asia. Ihminen tekee vaikka mitä, kun on pakko tehdä. Mä menin töihin kaksi viikkoa äidin kuoleman jälkeen ja ehdin vielä äidille kertoa siitä keikasta. Olen siis keikkatyöläinen, vielä toistaiseksi.

Ymmärrän ne tunteet, jotka vaihtelevat suunnilleen toivosta paniikkiin ja kaikesta siltä väliltä. Sen jälkeen kun äidin parantavat hoidot loppuivat, niin kuoli toivokin. Olen huomenna menossa äitini haudalle ekan kerran yksin hänen kuolemansa jälkeen just sopivasti Pyhäinpäivän alla. Vien sinne sellaset ihanat lasiset lyhydt, punaiset äidille ja äidinäidille ja sinisen äidinisälle.

Voimahalit ja jaksamista sinulle sekä kaikille kohtalotovereille. Kirjottele vaan tänne, kun siltä tuntuu.
Siipi maassa | 4.11.2010 klo 21:48:59