Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Menetyksiä, menetyksiä
Hei,Terapiassa jo käyn, onneksi myös KELA:n tuella ja masennuslääkitys on ollut reilun vuoden. Vahva pärjääjä ei lopulta enää jaksanut. Muutaman vuoden sisään olen menettänyt kuusi läheistä, joista viisi kuoli syöpään ja yksi oli itsemurha. Nyt lisäksi rakkaalla ystävälläni todettiin aivokasvain. Gradus II ja osin III, oikeassa etulohkossa, leikattu, kaikkea ei saatu pois, muut hoidot aloitetaan pian. Ystäväni on alle kolmenkymmenen ja pienen pojan äiti. Sattuu - ja paljon. Elämä on hauras. Erityisen huolissani olen lisäksi nyt omista vanhemmistani, varsinkin isästäni, jota nämä aiemmat menetykset ovat koskettaneet kipeästi. Toisaalta en tiedä, olenko torjuntareaktiovaiheessa, johtuuko tämä masennuksesta, vai mikä on syynä: tiedän, että aihetta suureen suruun on, mutta en silti tunne mitään. Epämääräistä pahaa oloa ja väsymystä ehkä. Osaan myös huolehtia paremmin muista kuin itsestäni. Tämä varmaan suurimpana syynä myös johti omaan sairastumiseeni masennukseen.
Elämä kantaa - olen aina ajatellut. Entä nyt, kun surtavaa ja käsiteltävää on niin paljon, että möykystä sisällä ei saa otetta. Miten te muut olette saaneet surutyötä käyntiin? Jotenkin kai koen, ettei omalla surullani ole 'oikeutusta'. Enhän kuitenkaan ole menettänyt ketään aivan ydinperheestäni. Tämä kertonee ankaruudesta omaa itseäni kohtaan - minun pitäisi yhä vaan jaksaa.
Ulkona on kirkasta. Onneksi pian taas pääsen terapiaan. Jospa surun möykky vähitellen alkaa murentua.
Kiitos teille kaikille palstalaisille, luin jo paljon juttujanne ja nyt omaani kirjoitettuani olo on hiukan kevyempi.
- Menetyksiä, menetyksiäVäsynyt Aino