Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
"Tunnoton" olo
Äitini on sairastanut jo yli vuoden myeloomaa, parantumatonta, vakavaa sairautta. Ensimmäiset puoli vuotta diagnoosin jälkeen olivat minullekin todella rankkoja. Aivan aluksi jouduin olemaan töistäkin pois järkytyksen takia. Kun taas kykenin töihin, niin koko kevät meni vapaa-ajalla kyhjöttäessä kotona. Tuska oli jatkuvasti mukana, ja surin suunnattomasti jo ennalta sitä, että äitini sairautta ei voitaisi kokonaan parantaa ja ennustekin tässä sairaudessa ei ole kummoinen. Koko elämäni oli tavallaan "hyllyllä", enkä halunnut tehdä ómia suunnitelmia, koska odottelin vain äidin hoitojen aloittamista. Muutaman ystävänkin "menetin", koska eivät uskaltaneet olla yhteyksissä ja itsekään en jaksanut olla aktiivisesti yhteydessä.Lääkehoito aloitettiinkin sitten kesällä. Alkusyksystä oli sitten kantasolujen keräys, jota edelsi sytot ja sairaalajakso. Nuo päivät olivat rankkoja henkisesti myös minulle, ja kävin läpi todellisen tunteiden vuoristoradan. Siinä saivat kuulla kunniansa sukulaiset ja ystävätkin.
Syksy sitten elettiin odottaen kantasolusiirtoa. Jotain outoa kuitenkin tapahtui. En tiedä onko se turtumista vai mitä. Olen normaalisti tunteikas ihminen, mutta nyt en tunne yhtään mitään. Joskus tekisi mieli oikein ravistella itseään, kun tuntuu, että enkö tajua, kuinka rankasta hoidosta on kyse. Miksen osaa tuntea mitään? En surua, en pelkoa, en ahdistusta. En kyllä osaa elämästäkään iloita, mutta tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että elämäni kuitenkin jatkuu kuin ei mitään ihmeellistä tapahtuisikaan. Toki äiti on useita kertoja päivässä mielessäni. Vierailen hänen luonaan ja soittelen.Onneksi rakkaudentunteeni häntä kohtaa on vielä vahvana olemassa. En siis ole aivan tunnekylmä..
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Luulen, että surin "kiintiöni täyteen" viime vuonna, ja nyt joku puolustusmekanismi estää minua kohtaamasta todellisuutta.
- "Tunnoton" oloNyyti_