Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Aivokasvain, afasia, yms. oireet?

Kysyit, onko jollakin kokemusta aivokasvaimen aiheuttamista muutoksista ja siitä, miten esim. puhekykyyn ja tunneilmaisuun liityvien muutosten kanssa tulee toimeen. Oma lähiomaiseni sairastui muutamia vuosia sitten syöpään, joka sijaitsi aivoissa ja jota ei voitu leikata eikä millään muullakaan taudin etenemistä hidastavalla tavalla hoitaa tuolloin. Sairauden diagnosoinnista ei kulunut kuin muutamia päiviä, kun syöpä johti ns. sujuvaan afasiaan: äitini pystyi puhumaan sujuvasti mutta sanat eivät vastanneet tarkoitustaan. Toisten puheen hän kuitenkin ymmärsi.

Tilanne tuntui alkuun hirvittävän vaikealta, vaikka usein jotenkin asiayhteydestä saattoi saada vihjeitä, mistä kulloinkin oli kysymys ja kommunikointi sujui jotenkin. Muistan kuitenkin, että jouduin aivan erityisesti muistuttamaan itseäni siitä, että kyseessä on syövän aiheuttama afasia. Äitini ei siis ollut "sekaisin", hän ei ollut "unohtanut" nimeäni, hän ei ollut lakanut "tunnistamasta" minua, hänen persoonalisuutensa ei ollut muuttunut tms. vaikka puheessaan ei enää ollutkaan kielellisellä tasolla tolkkua, vaikka hän ei enää koskaan kutsunutkaan minua oikealla nimelläni ja vaikka hän toimi oudolla tavalla jne.

Äitini syöpä eteni nopeasti ja aiheutti monia muutoksia. Hyvin pian ilmeni myös ns. apraksiaa eli tavanomaisissa rutiinitoiminnoissa ilmeni sekaannuksia. Äiti ei esimerkiksi "tiennyt", miten kädet pestään tai syödäänkö jotain tiettyä ruokalajia lusikalla vai haarukalla, miten puetaan jne. Pikamuisti katosi kokonaan, joten mitään ei painunut enää koettuna muistiin. Jokainen hetki oli ikään kuin aina uusi.

Puhekyky laantui pikkuhiljaa kokonaan, sanat katosivat ja ääni. Ilmeillä ja eleillä äiti viesti vielä sittenkin niin kauan kuin oli tajuissaan, ja olen aivan vakuutunut, että hän kuuli ja ymmärsi loppuun saakka puhettani tai äänensävyjäni, kosketustani ja lempimusiikkiaan. En siis lakannut puhumasta hänelle silloinkaan, kun hän ei enää reagoinnut. Yritin olla kärsivällinen vaikka lähimuistin katoamisen vuoksi arjen tilanteet olivat usein jatkuvan toiston vuoksi todella rassaavia. Yritin muistuttaa itseäni ja muita siitä, että äidin tunteita liikutteli sairaus, äidin toimintoja ohjasi sairaus jne.

Minua itseäni auttoi se, että aktiivisesti yritin palauttaa mieleeni sen, että oudoksi muuttuneen käyttäytymisen takana jossain oli kuitenkin se sama rakas ihminen, joka oli äitini ja joka varmasti toivoi - vaikkei toivettaan pysynytkään enää ilmaisemaan - että näen hänet sellaisena kuin hän oli ja että ilmaisen hänelle sen, ettei meidän suhteemme ole muuttunut vaikka sairaus veikin häneltä kyvyn olla oma itsensä. En usko, että äitini persoonallisuus oikeasti muuttui.

Tällaisten muutosten kanssa on vaikea tulla toimeen. Tilanteesi on raskas. Yritä kuitenkin jaksaa ajatella ja pitää tukenasi kaikkea sitä, mikä suhteessanne on ollut hyvää ja vahvaa. Se on tallella joka tapauksessa. Sitä ei syöpä voi teiltä viedä. Hyvä on tallessa. Aina.
Varjossa | 8.7.2008 klo 00:26:32