Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Eron tuska

Hei,

Mieheltäni löydettiin pahanlaatuinen aivokasvain 12/2005, joka leikattiin ja sädetettiin keväällä 2006. Syksyllä hänen palatessaan töihin hän muuttui vähitellen äreämmäksi ja joustamattomammaksi. Lopulta hän halusi tämän vuoden alusta asumuseroon ja nyt on avioeron 6kk:n harkinta-aika meneillään. Olen puhunut asiasta ystävilleni, mutta kukaan ei oikein osaa antaa vastausta tai ei halua edes puuttua asiaan (ymmärrettävää, sillä onhan tämä vaikea tilanne). Osa on sanonut, ettei pitäisi luovuttaa ja osa sanoo, että yritä jatkaa elämääsi kaikesta huolimatta.

Tiedän, että ohimolohkokasvaimet voivat aiheuttaa luonnemuutoksia, syöpä jo itsessään on aika rankka juttu käsiteltäväksi ja ennuste aggressiiviselle aivokasvaimelle ei ole hyvä. Eli rehellisesti sanottuna en tiedä, että olisiko edes paluuta entiseen, voiko parisuhteella olla tulevaisuutta? Tiedän kaiken tämän ja silti kaipaan aivan mielettömästi miestäni. Olisin onnellinen jokaisesta päivästä, jonka saisin olla hänen kanssaan. Mieheni on asian suhteen ehdoton, eikä halua edes neuvotella asiasta ja nykyään välttelee viimeiseen asti tapaamisiani. On vaikeaa, kun ei tiedä, että mitä pitäisi tehdä? Kun ei tiedä, että johtuuko miehen päätös sairaudesta vai jostain muusta? Kyllä tämä on ollut niin rankkaa, että olen huomannut itsessäni samoja oireita kuin monilla sururyhmän puolella. Olen jatkuvasti sairaana, päätä särkee, nukun huonosti ja on huono olo. Nyt on mennyt 3kk, eikä tuska ole helpottanut, mutta ehkä ajan kanssa helpottaa? On vain niin vaikeaa luopua sellaisesta henkilöstä, jota rakastaa ihan mahdottomasti.

Aurinkoista päivää kuitenkin teille kaikille, olkaa onnellisia jokaisesta päivästä, jonka saatte olla läheisenne kanssa!
Miiru | 31.3.2007 klo 09:30:53