Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Mitä kuuluu ?

Hei! Kuuluu sen verran huonoa, etten ole jaksanut kirjoittaa, vaikka palstalla olenkin käynyt silloin tällöin. Eli viimeksi taisin kertoa, että kasvaimet maksassa ovat pienentyneet ja miehen kunto muutenkin erinomainen. En kuitenkaan ollut tyytyväinen, sillä aivometastaasit arveluttivat. Pienen painostuksen jälkeen sainkin sitten mieheni ct-kuvaukseen ja tulos oli juuri sitä, mitä pelkäsin: kaksi metastaasia oli jatkanut kasvuaan ja nyt sitten taas odotellaan. Jotain uutta sytoa aiotaan vielä kokeilla, mutta kyllä totuus on se , että loppu lähestyy. Harmittaa, kun mies muuten on niin hyvissä voimissa. Tuntuupa muuten lattealta tämä mun ilmaisu!
Kohdistettua sädehoitoa vielä toivoisin, mutta aika toivottomalta tuntuu. Ja itse joutuu kaiken selvittämään...
Ihmeen normaalisti me silti edelleen elellään.
milla | 2.10.2006 klo 13:31:13