Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Miten jaksan olla äitini tukena, kun välimme ovat huonot
Lämpöiset kiitokset vastauksistanne Tulevaisuus? ja hilleviivi ! Tuntuu tosi hyvältä, että annatte tukea ja neuvoa ja välitätte.Olemme juuri olleet käsittämättömässä välitilassa terveydenhuollon kanssa, ilman ammattiapua/puhelinnumeroa/omalääkäriä, johon ottaa yhteyttä. Sen jälkeen, kun lääkäri sanoi, että hoidot loppuvat, käskettiin ottaa vain yhteys omaan terveyskeskukseen jos tulee jotain, ja aika Oireenmukaisen hoidon Yksikölle tuli kuukausi sen jälkeen. Kotisairaalan ensikäynti on nyt tällä viikolla, toivon, että sieltä saan tahon, joka on mukana tässä loppuvaiheen prosessissa. Kuukausi tuntui pitkältä ajalta kun ihmiselle on juuri sanottu, että syöpää ei enää hoideta, eli kuolema koittanee kohta, menkääs nyt vaan kotia siitä... Olen etsinyt netistä tietoa kotisairaalasta ja saattohoidosta niin paljon, että päätä jomottaa.
Kovasti olen miettinyt sitä, että keskustelisin äitini kanssa siitä, että hän ja lapsuuteni ahdistaa minua. Se on vaan musta tosi kamalaa, että oma lapsi sanoisi vanhemmalleen niin. Itsestä tuntuisi, että se olisi pahinta, mitä oma lapsi voisi sanoa/ajatella. Seuraisiko siitä enää mitään hyvää? Äitini pahoittaisi mielensä ja auttaisiko se enää minua mitenkään? Olen joskus yrittänyt keskustella hänen kanssaan tietyistä asioista lapsuudessani, mutta hän ei yksinkertaisesti puhu, vaan vaikenee täysin. Luulen, että se puhumattomuus on niin syvällä hänen luonteessaan, että sitä ei mikään muuta. Luulen myös, että hän on toiminut myös niin hyvin aikoinaan kun on itse kyennyt ja ajatellut. Valitettavasti se ei vain ole ollut minulle tarpeeksi hyvää ja on ollut minulle ongelmallista. Ajattelen, että äitini on ollut tietyiltä osin ongelmallinen ja vajavainen ihminen - ei hän siitä muuksi enää muutu. Minulla on ollut lapsuus eläen kahdestaan sellaisen ihmisen kanssa, sitäkään ei enää mikään muuta. Jep, ammattiapua aivan varmasti tarvitsen tämän asian kanssa elämiseen ja käsittelyyn. Onneksi minulla on myös paljon ystäviä, joille voin purkaa sydäntäni. Yritän pitää myös huolta siitä, että en ajaisi itseäni aivan loppuun asti, kiitos kannustuksesta siihen! Vaikeaa se kyllä tulee olemaan, tasapainoilu hyvän tahdon, syyllisyyden ja oman pahan olon välimaastoissa. Huh huh....
Paljon voimia teille kummallekin ja hyvää talven aikaa!
toivottaa kiitollisena, panda.
- Re: Miten jaksan olla äitini tukena, kun välimme ovat huonotpanda