Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Isän keuhkosyöpä

Hei!

Olen uusi täällä. Välillä olen käynyt lukemassa kohtalontovereiden tarinoita ja saanut lohtuakin sieltä.

4-vuotta sitten isällä (nyt 64 vuotta) diagnisoitiin levinnyt suolistosyöpä. Hän asuu Tallinnassa ja minä olen ainoa, joka on tarpeeksi läheinen auttaakseen. Isä asuu yksin ja veljeni ei pysty osallistumaan hoitoon. Isä siirtyi hoidettavaksi Suomeen yksityispotilaana ja kävi vuoden joka toinen viikko Hoivan sairaalassa sytostaattitihoidossa. Välillä oli pieni tauko, mutta kaikenkaikkiiaan isä on saanut rankkoja sytostaatteja nyt 4-vuotta. Koko ajan hän on elänyt äivä kerallaan, yhtään valitusta en ole häneltä kuullut vaikka välillä olo oli niin kauhea, että hoidon jälkeen vapisi horkassa peiton alla vitivalkoisena. Matkan varrelle on mahtunut paljon surua, pelkoa ja onnistumisiakin. Kaksi vuotta meni toivossa, että uudet lääkkeet purevat. Ja kyllä ne auttoivatkin, kunnes keuhkosyöpä tuli kuvioihin.

Tammikuussa isä leikattiin Tallinnassaja tilanne näytti hetken paremmalta, mutta nyt on tilanne se, että toivoa ei enää ole. Syöpä on levinnyt maksaan,haimaan,suolistoon,imusolmukkeisiin,ruoktorveen ja nyt eilen kuulimme, että myös henkitorveen. Isä on luuranko ja todella väsynyt.

Isä sai kassillisen lääkkeitä ja passituksen Suomeen. Virossa ei kuulema enää tehdä mitään hänelle. Ei saa asua enää yksin.

Olen aivan shokissa ja matkalla Tallinnaan isää hakemaan. Pakkaamme autoon hänen vaatteitaan ja tavaroitaan ja sanomme hyvästit isän rakastamalle Virolle ja tulemme Suomeen. Kaksitoista vuotta isä on asunut ja työskennellyt Tallinnassa, hän ei kuulu suomalaisen Kelan piiriin enää. Hän on Suomen kansalainen kaikesta huolimatta.

En tiedä kuinka selviämme. Otan isän meille mielelläni ja pyrimme tekemään viimeisistä hetkistä mahdollisimman mukavia mieheni, kaksi lastamme ja minä.
Pelkoni on se, etten selviä. Jos isällä alkaa liian kovat kivut, jos hän meinaa tukehtua, mistä tiedän saako hän tarpeeksi nestettä, ravintoa, lääkkeitä? Isän ääni on katoamassa henkitorvessa olevan pesäkkeen takia eli kommunikointi vaikeutuu...

Onko minulla kohtalontovereita, jotka osaisivat neuvoa mitä tehdä. Onko paras mahdollisuutemme yrittää saada isä Terhokotiin? Uskallanko pitää häntä kotona?

Ja lopuksi voimia kaikille läheisen syövän kanssa eläville, tämä on sairaus, joka syö kaiken ympäriltään ja vie kaikilta voimat. Sitä ei tajua kukaan muu kuin siinä mukana rinnalla elävä läheinen.
Isän kanssa | 19.5.2009 klo 10:49:57