Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: isälläni on virtsarakon syöpä
Hei taas!Kiitos kannustavista kommenteista. Isä on nyt kotiutunut ja ensimmäiset päivät ovat menneet opetellessa. Viimeksi asuin isäni majassa yli kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt on osat vaihtuneet, isä on heikossa kunnossa. Kotisairaanhoito käy pari kertaa päivässä, mukava kun en ole itse vastuussa kaikesta.
Ainakin näin alkuun tukijoukot jaksavat ja ovat osoittaneet vahvuutensa. Täällä on käynyt monia meidän lähipiiristä ja tuoneet kortensa kekoon. Isäni hyviä ystäviökin on poikennut, se on hieno asia. Toistaiseksi hän viihtyy kotona ja mielissään kun saa olla miten haluaa. Hauskoja pikku juttujakin on sattunut; olen melko vilkas ja hypun yölläkin jääkaapille ja vessaan, nyt kun isääni kiusaa tihentynyt virtsaamistarve, niin joskus ollaan samaankin aikaan "lenkillä". Todettiin yhtenä aamuna että nyt voidaan nousta hyvin rampatun yön jälkeen.
Harmejakin on ollut, isäni on valittanut huimausta pari kuukautta. Tänään lainasin tukijoukkoihin kuuluvalta ystävältä verenpainemittarin ja lukemat näytti 79/52. Ja hänelle menee VERENPAINELÄÄKE, joka on määrätty vuosia sitten, kun hänellä oli ylipainoa. Tuli ihan typerä olo, eikö todella painetta ole missään mitattu. Otin verenpainepillerit dosetista ja otin yhteyttä kotisairaanhoitoon, odotellaan tarkempia ohjeita, mutta siihen asti ei käytetä.
Pieniä ahdistuksen poikasia on myös ollut, sekä isällä että minulla. Yritetään silti pitää lippua korkealla ja aloitettiin jouluvalmistelut tilaamalla kinkku.
Hyvää Joulun odotusta teille kaikille palstan käyttäjille.
Toivottelee Mallukas
- isälläni on virtsarakon syöpämallukas
- Re: isälläni on virtsarakon syöpämallukas