Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

Erään roboleikkauksen kuvaus

1. Taustatiedot ja aikaisempi seuranta

Olen ylipainoinen, työssäkäyvä 59-vuotias mies. Pituutta 169 cm painoa leikkaukseen mennessä 112 kg. Liian vähän liikkunut, paria aktiivisempaa periodia lukuun ottamatta, viimeisimmästä 16 vuotta. PSA ollut tarkkailussa viimeiset kuusi vuotta, biopsioita useita kertoja ennen tätä kevättä. PSA oli nousussa, mutta koska nousuvauhti oli maltillinen, niin se ei aiheuttanut kummempaa. PSA oli 3,0 keväällä 2005. Tästä se lähti nousuun ollen 5,5 2006, 6,7 keväällä 2007, 7,7 tammikuussa 2008, 7,2 lokakuussa 2008, syyskuussa 2009 peräti 14, mutta tämä johtui infektiosta, lokakuussa 2009 PSA oli 8,75. Huhtikuussa 2010 arvo oli 9,7, mutta koska nousutahti oli maltillinen, määrättiin PSA otettavaksi uudelleen 2010 syksyllä. Se otettiin ja arvo edelleen sama 9,7.

Sitten helmikuussa 2011 aivan toisen asian vuoksi laboratoriokäynnillä ollessani näytteenottaja toteaa, että ”tänne on laitettu teille PSA testi. Otetaanko se?” Tottakai otetaan, vastaan ja katso! Seuraavana päivänä lääkäri soittaa ja kertoo, että PSA on 21,6, nyt olisi mentävä kiireesti Riihimäen aluesairaalaan biopsiaan. Hiihtoloma-ajan vuoksi biopsiat saadaan otettua vasta 10.3. Tätä ennen otetaan muutamaa päivää aikaisemmin toinen PSA –kontrollitesti , joka oli 14,97.


2. Diagnoosi

Ja sieltähän se sitten tuli 23.3.2011. Eturauhassyöpä, Gleason score 7. Urologi tilaa ajan luustokuvaukseen 10.5. Sen tulos oli hyvä, syöpä ei ollut levinnyt eturauhasen ulkopuolelle. Lääkäri pitää Gleason score 7:ää ”helposti hoidettavana” juttuna ja päädymme yhdessä radikaalileikkauksen kannalle. Ja nimenomaan valitaan robottiavusteinen vaihtoehto. Tampereella kun on kuulemma jo leikattu yli 400 potilasta, niin nyt jo uskaltaa lähettää Riihimäkeläisiäkin potilaita!!!
Urologi mainostaa vielä robottileikkausta parempana kuin avoleikkausta, koska siitä toipuminen on selvästi nopeampaa. Avoleikkauksen jälkeen ollaan sairaalassa kuulemma kaksi viikkoa ja robottileikkauksen jälkeen viikko. Ja lisäksi se katetri yleensä jää sinne sairaalaan robottileikkauksen jälkeen...

Myöhemmin terveyskeskuksessa omalääkäri lyö löylyä lisää ja selittää, että ”jos Gleason score olisi ollut 6, ei olisi tehty mitään. Olisi jatkettu seurantaa.”


Potilas lähtee luottavaisin mielin lomamatkalle Kreikkaan ja uskoo homman hoituvan hyvin.


3. Leikkaukseen valmistautuminen

Tapaan 19.5.2011 Tampereella epämiellyttävän kirurgin. Jo avaus on kova: ”No niin, teillä on sitten tässä sellainen keskiärhäkkä eturauhassyöpä!” Arvelin asian ”hovissa” muuttuneen, koska aikaisemmin operaatiota mainostettiin suhteellisen helppona. Kirurgi lyö lakonisesti faktoja pöytään: Erektiokyvyn saa leikkauksen jälkeen unohtaa. Ainakin vuodeksi, tulee pieni helpottava lisäkaneetti. Ja pidätyskyvyn kanssa tulee olemaan ongelmia pitkään ”tuon ylipainon vuoksi”. Leikkaus sijoitetaan viikolle 28, heinäkuun puoliväliin. Painoa kannattaa yrittää pudottaa ja lantionpohjan lihaksia treenata. Netistä löytyy hyviä neuvoja asiasta. Kymmenen minuutin tapaaminen jättää erittäin masentuneen olon…

4. Leikkaus

Saan kutsun leikkaukseen paria viikkoa ennen H-hetkeä. Edellisenä päivänä on laboratoriokäynti, röntgen ja tapaaminen esihoitajan, anestesialääkärin ja leikkaavan lääkärin kanssa. Olen paikalla 14.7. oikeaan aikaan ja käyn läpi verikokeet ja röntgenin. Esihoitajan neuvoista ei jää oikeastaan mitään mieleen. Anestesialääkäri antaa ohjeet seuraavan päivän varalle; puolenyön jälkeen ei saa syödä eikä juoda mitään. Ainoastaan aamun lääkkeiden kanssa saa ottaa tarvittavan vesitilkan.

Nukun yön huonosti viereisessä hoitokodissa ja kävelen leikkauspaikalle Coxaan perjantaina 15.7.2011 klo 7.15. Käydään läpi muutamia papereita, saan pari pilleriä ja vaihdan WC:ssä leikkausasun ylleni. Sitten kävellään lyhyt matka leikkaussaliin ja siellä verkkainen rytmi vaihtuu heti kiireiseksi. Minut pyydetään asettumaan pöydälle selälleni. Leikkauspöytä loppuu juuri pakaroiden kohdalle ja jalat asetellaan haara-asentoon, kumpikin omalle alustalleen. Samaan aikaan kun ulkomaalaistaustainen naishoitaja alkaa asetella olkapäätukia paikalleen ilmestyy ulkomaalaistaustainen mies (anestesialääkäri vai –hoitaja?) vierelleni ja asettaa kumpaankin kädenselkään kanyylit, suht kivuttomasti. Lisäksi vasempaan käteen tulee valtimokanyyli, jonka asettaminen on jo hiukan kivuliasta. Ulkomaalaistaustaiset kinastelevat olkapäätukieni asettelusta ja vaadin niitä aseteltavaksi niin kauan, kunnes ne tuntuvat hyviltä. Yhtäkkiä vieressäni on suomalainen anestesialääkäriksi esittäytyvä kohtelias mies, joka painaa oikeaan käteeni ruiskulla jotakin nestettä, jonka hän kertoo oleva ”aika voimakasta kipulääkettä”. Varoittaa vielä, että se saattaa vähän pyöräyttää päätä… Siihen sitten muistikuvani päättyvätkin.

5. Heräämö

Noin klo 14.00 avaan silmäni heräämössä, jossa vallitsee hyvin hektinen tunnelma. Potilaita on kuulemma yhteensä tusinan verran, näen silmissäni ainoastaan kolme – neljä. Kusihätä on kova ja valitan sitä hoitajalle. Kuuluu kuulemma kupletin juoneen, ei tarvitse olla huolissaan, katetri on paikallaan. Painetta se ei helpota, mutta hyvä tietää. Jostain syystä oloni on kuitenkin kokonaisuutena ottaen hyvä, tunnen nukkuneeni hyvin… Vasempaan takapuolenkannikkaani on ilmestynyt tuskallinen kipu. Ikään kuin joku olisi lyönyt sinne pesäpallon suuruisen kipukohdan. Valitsemalla oikean asennon tämäkin tunne helpottaa.

Yhtäkkiä on vieressäni minut leikannut kirurgi joka kertoo leikkauksen olleen tavallista hankalamman ylipainoni vuoksi. Samasta syystä virtsaputken kiinnitys ei ollut onnistunut aivan
100 %:sti. Virtsaputkea oli ”koeponnistettu” leikkauksen päätteeksi ja sauma oli ”hieman tihkunut”. Kylkeeni oli tämän vuoksi kiinnitetty pieni dreenipussi, johon mahdollinen vuotava neste olisi tarkoitus kerääntyä. Lääkäri haluaa seurata tilaani vähän pidempään ja ehdottaa kotiutusta vasta sunnuntaina ja se sopii minulle hyvin.

Viivyn heräämössä tavallista pidempään, koska leikkaukseni aikana olen hyperventiloinut jne. Minua ollaan valmiit pitämään heräämössä koko yö, jos tarpeen. Saan kipulääkettä halutessani. Kerran tarjotaan jotakin opiaattipohjaista kipulääkettä, josta kieltäydyn. Jonkin ajan kuluttua kivut lisääntyvät niin paljon, että pyydän samaa lääkettä, josta aiemmin kieltäydyn. Tämän jälkeen kivut eivät ole hallitsemattomia. Illalla klo 20.00 aikoihin minun todetaan olevan niin hyväkuntoisen, että minut päätetään siirtää osastolle. Osastolle minut noutaa hyvin iloinen ja nauravainen hoitaja, joka laskee ilokseni leikkiä koko matkan. Onnettomuudekseni hän törmää sänkyäni hissiin työntäessään lattiatasoa hieman korkeammalla olevaan hissin lattiaan. Törmäys on kova, kivulias ja unohtumaton! Ilmeeni nähtyään hoitaja lupaa olla jatkossa huolellinen ja onkin sitä. Joka kynnys ylitetään sängyn päätyä nostamalla…

6. Hoito osastolla

Minua vaivaa osastolle tullessani nälkä ja hoitaja tuo minulle mehukeittoa joka maistuu mahtavalta. Nälkää se ei poista, mutta myöhemmin saan vielä jugurtin ja se auttaa jo paljon paremmin. Nukkuminen katetrin ja tippaletkun kanssa on vähän niin ja näin, mutta aamuun mennessä ole nukkunut kolmessa pätkässä yhteensä yli seitsemän tuntia ja se tuntuu ihan riittävältä. Hoito osastolla on hyvää vaikka epämiellyttäviä hoitajia joukossa onkin.

Lauantaina kyljessä ollut dreenipussi poistetaan tarpeettomana. Pussiin oli tihkunut vain vähän nestettä. Jostain syystä minulle oli noussut vähän lämpöä, reilun asteen verran ja senkin vuoksi kipulääke on ihan tarpeen.

Sunnuntaina aamulla käy tippa-Iita ottamassa verikokeet ja tunnen, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Minua ollaan kuitenkin jo kotiuttamassa, vaihdan omat vaatteet ylleni ja taksikuski noutaa minut huoneesta. Ollessani sairaalan ulko-ovella nousemassa taksiin, puhelimeni soi. Osaston ylilääkäri soittaa ja kertoo, että CRP:ni on 113. Tulisitko takaisin, hän pyytää… Taksikuskin ei auta kuin tuoda asiakas takaisin osastolle, sairaalavaatteet päälle ja petiin.

Ja niin sitä taas ollaan samassa petissä. Antibioottikuuri aloitetaan ja sen avulla CRP on jo maanantaina 78 ja tiistaiaamuna 34,7. Toinen kotiutus tiistaina jo onnistuukin.

7. Kotona

Kotona olen iltapäivällä 14.30. Velipoika, ambulanssikuskin koulutuksen saanut ammattilainen ilmestyy varmistamaan turvallisen startin. Saman päivän iltana kuitenkin katetri tukkeutuu ja muu ai auta kuin kutsua taksi ja siirtyä Riihimäen aluesairaalaan apua hakemaan. Jo matkan aikana kuitenkin verihyytymä putkessa nytkähtää liikkeelle eikä lääkäriä tarvita kuin toteamaan potilaan olevan valmis kotiin…

Saman viikon keskiviikkona ja torstaina olen saanut puristella tukkeutunutta putkea useampia kertoja auki ja kyllästyn hommaan. Lähden keskellä päivää paikalliseen terveyskeskukseen vaihdattamaan reisipussia. Sen tulppaa kun en kovasta yrittämistä huolimatta saa irti. Olisihan pussin toki voinut itsekin vaihtaa, mutta kun putkiliitos oli sitä luokkaa napakka, että omat taidot (tai voimat) eivät riittäneet. Tämän reissun jälkeen uusia tukoksia ei sitten ilmestykään. Ympärivuorokautinen helle imee voimat…

Jouduin pitämään katetria 12 vuorokautta kahdesta syystä. Lääkäri halusi varmistaa virtsaputken liitoksen ja toisaalta TaYSissä ei tehdä kesälomien vuoksi varjoainekuvauksia kuin keskiviikkoisin ja torstaisin. Kun sitten viimein keskiviikkona 27.7. aamulla katetri poistetaan, olen varmaankin valtakunnan huojentuneimpien miesten joukossa. Mutta uudet ongelmat ovat edessä heti. Pissa tuntuu tulevan aivan valtoimenaan vaippaan. Onneksi tätä ongelmaa ei jatku kuin tunnin verran. Sen jälkeen alaproppu alkaa pitää ja puolentoista tunnin taksimatkan aikana ei lirahda kertaakaan virtsaa vaippaan!

Elämä katetrin kanssa ei ole totisesti mikään nautinto. Liikkuminen on koko ajan kuin hidastetussa filmissä. Suihkukäynti on suunniteltava huolellisesti; löylyhuoneen puolelta siirretään pesutilan puolelle lauteille menevät puiset irtorappuset ja niiden päällä on hyvä suihkutella. Leikkaushaavoja ei koske, mutta niitä neuvottiin pesemään aamuin illoin, pelkällä vedellä. Kuivaaminen on oma shownsa, mutta jotenkin siitäkin selvitään. Nukkuminen on katkonaista. Lähes joka yö herään kaksi kertaa ja käyn kummallakin kerralla tyhjentämässä lattialla pesuvadissa olevan virtsapussin. Se on normaalisti täynnä. Ihmekö tuo: on juotava koko ajan paljon ja lisäksi mieletön helle tuo oman lisänsä. Arvelisin juovani 3-4 litraa päivittäin, joskin osa tästä haihtuu hikoiluna ilmaan. Kummallista kuinka pienestä voi mieli tulla iloiseksi. Joka kerta kun näen kusen olevan kirkasta ja vaaleankeltaista tiedän, että aineenvaihdunta toimii ja putket ovat auki!

Tätä kirjoittaessani on jo lauantai. Olen jo vaihtanut suuremmat vaipat pienempään Tenaan ja tuntuu, että tämä voi vaikka jo onnistua. Torstaista alkaen olen käynyt aamuisin puolen tunnin kävelylenkillä ja taivas kuinka se tuntuu hyvältä. Kävellessä ei lirahtele kertaakaan. Mutta kotona tulee pieniä lirahduksia tämän tästä; kumartuessa, seisomaan noustessa, istumaan laskeutuessa. Aina silloin kuin ei ole varuillaan.

Jokainen päivä on kuitenkin leikkauksesta lähtien ollut edellistä parempi. Voi olla, että kahden viikon kuluttua olen jo taas töissä…
Trainer | 30.7.2011 klo 18:27:55