Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Jälleen uusi tulokas..
Tervetuloa palstalle mun puolesta myös! Täältä saa tukea, kannustusta ja kaikkea mitä tarvitsee selviytyäkseen eteenpäin, kohtalotovereista on paljon! Itse muistan niin elävästi sen viikon, kun odotin tuloksia rinnasta otetusta ohutneulanäytteestä..oli aika pitkä viikko. Ja vaikka yritti ajatella positiivisesti, piti varautua pahimpaan, mutta silti syöpädiagnoosin saaminen puhelimessa oli kauheeta, ei siihen voinut etukäteen asennoitua mitenkään.Itse sain lähetteen omalta gynekologilta naistenklinikalle ja hän sanoi ettei sinne kannata soittaa, vaan täytyy odottaa kutsua tutkimuksiin (kyttäsin postia joka päivä).Sokkivaihe oli pahin ja epätietoisuus hoidon alkamisesta. Kun sitten pääsin tutkimuksiin, sain tiedon, että sinne tosiaan olisi voinut alkuvaiheessa soittaa ja olisi saanut ajan rintasyöpähoitajalle, jonka kanssa olisi voinut keskustella. Eli tästä aika pitkä miinus omalle gynekologille, koska tutkimuksiin pääsemisen odotus oli myös raskasta aikaa ja keskustelu asiantuntijan kanssa olisi helpottanut monia pelkoja.
- Re: Jälleen uusi tulokas..paniikki
- Huolehtivainen miehen sukuKarhutar
- Re: Jälleen uusi tulokas..paniikki
- Re: Jälleen uusi tulokas..Milan
- Re: Jälleen uusi tulokas..Karhutar
- Re: Jälleen uusi tulokas..liikkeelle
- Re: Jälleen uusi tulokas..paniikki
- Re: Jälleen uusi tulokas..helmikuu
- Re: Jälleen uusi tulokas..syyslapsi