Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Hormoonikierukka??

Hormonikierukasta on niin monta mieltä kuin on "miestäkin". Minua ei varsinaisesti kehotettu poistamaan ko kierukkaa, mutta halusin lopulta itse sen poistattaa. Ei sillä ole leikkauksen kanssa mitään tekemistä. Poistatin sen myöhemmin leikkauksen jälkeen. Itse tulin siihen tulokseen, että haluan minimoida kaikki mahdolliset riskit, vaikka estrogeenin tuotanto kierukassa jääkin hyvin paikalliseksi, ainakin gynekologin sanoman mukaan. Kuitenkin viitisen vuotta oli jo kulunut, niin olihan se tehnyt tehtävänsä, ja kuukautisetkin olivat jääneet useita kuukausia ennen kierukan poistoa pois. On sillä hormonikierukalla toki puolensakin, mutta näitä keskusteluja lukiessani en ole täysin tullut vakuuttuneeksi, onko se tässä tapauksessa hyvä poistaa vai ei.

Luulen, että kivut leikatussa kädessä kuuluvat asiaan. Jostain luin, että esim. tunnon palaaminen leikkausalueella voi viedä jopa useita vuosia.
tuike | 17.4.2012 klo 18:10:16