Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Gradusaste?

Hei Pumpkin

Minulla oli jo löydettäessä kainaloon laajalle levinnyt, multifokaalinen rintasyöpä, ja vasta rinnanpoistossa paljastui, että kolmas pääpesäkkeistä oli yksi rintalastan vieressä sijaitsevista imusolmukkeista. Nykyisten suositusten mukaan (ainakin jossakin päin Suomea ja maailmaa) sytostaatit olisi annettu minulle ensin, mutta viisi vuotta sitten Satakunnassa ensin leikattiin ja vasta sitten "myrkytettiin" ja sädetettiin.

Vaikka lähtökohdat (gradus 3, laaja imusolmukelevinneisyys ja vahva her2-positiivisuus) olivat ennusteellisesti heikot, olen elänyt terveenä siitä lähtien, ja hyvin lähellä on jo se päivä, kun minut potkaistaan syöpäpolilta ulos. Ihan huonosti ei siis ole käynyt, vaikka pelkäsinkin aluksi pahinta.

Suomessa ei vielä ole ymmärtääkseni menty siihen, että sytoilla pyrittäisiin säästämään rintoja, sillä käytännössä sytojen antaminen ennen leikkausta voi pidentää sytovaiheen kestoa. Poissa silmistä, poissa mielestä -logiikka on voinut säästää sairaanhoitopiirien lääkekuiluja, mutta toisaalta korjausleikkauksetkin ovat kalliitta, joten asioilla on puolensa ja puolensa. En ole nähnyt tällaisia kustannuksia vertailtavan väestötasolla, mutta uskon että sekin päivä on tulossa.

Pääasia Sinun kohdallasi on se, että rajustikin levinneeseen tautiin on mahdollisuus saada "parantavia" hoitoja, ja se tavoite on hyvä pitää mielessä suurimman epätoivon hetkinä. Elämä voi kantaa niin monella tavalla, vaikkei se helpolta juuri sillä hetkellä tunnukaan. Voimia!

Terveisin

Karhutar | 14.5.2012 klo 15:15:58