Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Paikallinen kohdunkaulan syöpä

Mulla on sama tilanne, mullakin papassa ensin epäiltiin esiasteeksi, mutta jatkotutkimuksissa varmistui sitten syöväksi. Tosin kukaan ei maininnut mitään siitä että se olisi paikallinen, ainakaan nyt vielä ennen kuin magneettikuvaukset ja PET/TT -kuvaukset on saatu tehtyä.

Mulle lääkäri antoi kuitenkin kaksi vaihtoehtoa mietittäväksi siihen kunnes tutkimustulokset on saatu selvitettyä: joko leikataan koko kohtu tai vain kohdunsuu ja osa kohdunkaulaa mikäli ei ole levinnyt niin pitkälle, koska olen vasta 30 ja lapseton. Sädehoidosta eivät maininneet, mutta nyt luin tuolta joidenkin saaneen sitäkin ns.varmuuden vuoksi.

Millon kävit edellisen kerran papassa, siis ennen tätä papaa jossa ongelmia löytyi? Mulla siitä on aikaa vaivaset vajaa 2 vuotta (silloin I-luokka), ja yleensä jo esiasteesta syöväksi kehittymiseen menee kuitenkin 5-10 vuotta, niin että epäilen ettei se voi olla mitenkään kovin kauas ehtinyt. Ihme että ylipäätään on jo ehtinyt syöväksi kehittyä? Siinä toivossa jokatapauksessa eletään ennenku tutkimustulokset tulee.
teira | 19.9.2007 klo 10:59:41