Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Kokemuksia tulehdusten paranemisesta?

Minulta leikattiin rintasyöpä viime talvena,ensin osapoistona sitten rinta poistettiin kokonaan kuukauden kuluttua. Vartijaimusolmuketutkimuksen perusteella kainaloa ei tarvinnut tyhjentää, eikä käden toiminnassa ole mielestäni ollut vikaa leikkauksen jälkeen, esim. turvotusta. Kävin kesällä läpi sytostaattihoidot ja aloitin Tamofen-lääkityksen syyskuun alussa. Samoihin aikoihin alkoi olkapääni vaivata ja särkeä varsinkin öisin ilman mitään erityistä loukkaantumista. Fysioterapeutin ja lääkärin mukaan kyse on ulkokiertäjälihaksen tulehduksesta tai ärtyneisyydestä. Mitkään kipu- tai tulehduslääkkeet eivät tähän kuitenkaan ole auttaneet. Nyt kuulin että jollain toisellakin rintasyöpäpotilaalla oli ollut samantapainen vaiva, joka ei lopulta parantunut ilman leikkausta. Kyse voi olla ihan sattumasta, mutta toivoisin viestejä jos jollain muullakin on ollut kokemuksia huonosti paranevista tulehdusvaivoista sytostaattien jälkeen ja Tamofen-lääkityksen aikana.
Jaksamista kaikille kanssasisarille syksyn keskelle!
tasse | 24.10.2006 klo 13:56:13