Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Ekat CEF:it takana

Kiitos kannustuksista ja terveisin Ukkostavasta Etelä-Suomesta.

Hannakaija, minulla on jäänyt niitä kortisoneja Taxotere tiputuksesta, kun niitä piti siellä syödä tiputuksen yhteydessä kolme päivää. Lääkäri sitten sanoi, että vaikka niitä kortisooneja ei CEFfissä tarvitse, niin voi käyttää vahvistamaan Kytrilin vaikutusta.

Toi Temesta (rauhottava) tuntuu monipuoliselta, kun myös ehkäisee pahoinvointia, sekä poistaa levottomuutta ja ahdisusta ja sivuvaikutuksena aiheuttaa uneliaisuutta. Näyttää sopivan minulle hyvin, kun sytostaatit teke minut yli levottomaksi. Ei aiheuttanut Temesta eilen aamulla ja päivällä otettuna mitään yletöntä väsymystä. Tosin kropassa oli vielä eilen kortisonia. Tänä aamuna olen ottanut vain Temestan ja olo suht ok ja aamupuurokin maistuu. Heti jos vielä etoo, niin kuin eilen, niin nappaan sit sen Kytrilin tai viimeistään tossaä päivällä. Katsotaan sitten jos näillä pärjäisi iltaan.

Ja kun Kytril aiheuttaa ummetusta, niin muistakaa Kytrilin popsijat puuroon paljon leseitä ja pellavarouhetta. Ne on muutenkin hyvää vatsalle ja jos sitten vessareissutkin menis kivutta.

Vielä Hannakaijalle niistä unilääkkeistä, jos uni ei tule ilman, niin kokeile puolikkaalla ensin. Niin minäkin aikanani tein. Minulla tosin eri vaikuttava aina kuin sinulla ja nämä reaktiot on niin erilaisia. Mutta minulla ei ole tullut unilääkkeistä mitään haittavaikutuksia.

Tegerlity, noita samoja käsi ja jalkaoireita minullkin ollut CEFfin kanssa. Välillä yölläkin herää siihen, että on ihan "puutunut" ja särkee varsinkin leikatun puolen sormien nivelet. Käsittämätöntä ettei löydy laktoositonta pahoinvointilääkettä. Suomihan on pullollaa ihmisiä, jotka eivät sietä laktoosia.

Voimahalauksia varsinkin sinulle Tegerlity
MeriTuuli
MeriTuuli | 12.8.2007 klo 10:57:02