Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Ovatko sivuvaikutuksenne vähentyneet?

Hei, Katja!

Minulla taxojen aikaan (rintasyöpä) oli ne Neulasta-piikit, jotka
aiheuttivat julmettuja luukipuja, mutta sitten, kun aineet vaihtuivat
CEFiin luukivut katosivat, ja vasta toisen CEFin jälkeen tulivat sitten
pahoinvoinnit, joita ei ennen ollut. Oikeastaan ekasta CEFistä näin
jälkeen päin ajatellen selvisin mielestäni "ilman sivuvaikutuksia",
jos ei lasketa sitä, että joka kerta suusta ja kielestä lähti nahka.

Taxojen aikaan taisin olla niin pihalla kortisonin vaikutuksesta, etten
mielestäni ollut kipeä. Paitsi, kun se kortisoni loppui, silloin tärisin ja tutisin, sydän hakkasi ja paineet nousi. koko sen hoitojakson
ajan ja vielä sen jälkeenkin verenpaineet ja syke olivat tosi korkealla.

Paljon on kiinni sinusta ja jaksamisestasi. Itse yritin lyijynraskain
jaloin lähteä tyttären ja koirien kanssa lenkille. No, menin sinne
kiukuttelemaan, etten jaksa, mutta kokonaisuutena ajatellen kävelin
sittenkin sen lenkin :)))

Kyllä se siitä, jaksat varmasti ne 4 annosta,

aurinkoisin kevätterveisin

Marke
markrani | 16.4.2012 klo 15:50:45