Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Uiminen leikkauksen jälkeen

Moi, olen olllut leikkauksessa viim kesä- ja heinäkuussa. Sytostaattihoitoja on ollut kolme kertaa ja kolme on vielä edessä. Olen käynyt uimahallissa vesijumpassa melkein joka viikkko elokuusta saakka. En ole saanut mitään tulehduksia ja haavat ovat hyvässä kunnossa. Pitää muistaa päivitäin rasvata kunnolla arpia, ettei iho kuiva. Tietysti haavojen pitää olla umpeentuneita ennen uimisen aloittamista. Uimahallien (kunnallisten) vedenlaatua seurataan tarkkaan niin, että niiden vesi on paljon puhtaampaa kuin yleisten uimarantojen vesi.
Olostani tiedän, milloin veriarvot ovat alhaalla ja silloin ei tietysti kannata ehdoin tahdoin ängetä yleisille paikoille.
Vesijumppa, uiminen ja vesijuoksu ovat sopineet minulle todella hyvin ja voin suositella muillekkin. Sopivan uimapuvun hankin Amorionilta ja samoin uimaproteesit. Hallissa ovat suhtautuneet ihan hyvin vaikka käynkin uimapuku päällä saunassa.
Maija-Helena | 9.10.2011 klo 20:35:22