Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Kysyen tietoja saa, jos saa, muuten ei.
Miten olette kokeneet tietojen saannin hoitojen aikana. Tullaanko teille kertomaan tilanteestanne vai täytyykö asiat selvittää kysymällä? Huomasin nyt yhtäkkiä tällä hoitokerralla, että moni asia on jäänyt minulta tietämättä kun en ole osannut kysellä oikeita kysymyksiä.Ensinnäkin minut määrättiin röntgenkuvauksiin eikä kerrottu miksi. Eilen maatessa tiputuksessa kysyin mitä kuvauksissa etsitään. Hoitaja sanoi, että luustokuvauksissa oli löytynyt jokin tumma kohta rintalastan kohdalla ja se haluttiin kuvata tarkemmin. Kun aikanaan kysyin luustokuvausten tuloksia minulle sanottiin, että kaikki oli kunnossa.
Toinen joka jäi vaivaamaan koski tuota valkosolujen kohoamista. Kysyin hoitajalta puhelimessa, että jos kerran valkosolut eivät nouse riittävän hyvin, annetaanko minulle neulanen. En oikein tiedä mikä tuo neulanen on, mutta eräs sairaanhoitaja tuttu kertoi, että sen voi antaa jos valkosoluarvot eivät kohoa riittävän nopeaa. Omahoitaja sanoi, etten tarvitse tuollaista. Muuta ei selittänyt. Eilen sitten kysyin ihan ohimennen, että annetaanko minulle joka kerta sama määrä lääkettä ja siinä hoitaja vasta kertoi että lääkkeen määrä oli kahden lääkkeen osalta vähennetty juuri noiden valkosolujen vuoksi. Ihmettelen miksi en saanut tätä tietoa muuten, koska olin ottanut puheeksi jo asian vaikkakin vähän eri tavalla.
Nyt hieman hermostuttaa että saanko tietää kaikkea hoitooni liittyvää asiaa ajallaan. Miten osaan kysyä oikeita kysymyksiä jotta en tuntisi olevani tietopimennossa?
- Kysyen tietoja saa, jos saa, muuten ei.edith