Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: miten nopeasti leikkaukseen?
Hei liisukka,Kyllä syöpädiagnoosi ja sen kanssa eläminen nostaa tunteet pintaan. Itse olen ollut melko ärhäkkä luonteeltani ja ajatellut, että "vahvat pärjää aina". Itkeskely ei kuulunut tyyliini ollenkaan. Siihen tuli muutos: diagnoosin jälkeen meni puolisen vuotta niin, että itkin ihan joka päivä - joskus enemmän, joskus vähemmän. Itkin enemmän kuin koko puolivuosisataisen elämäni aikana. Tunsin, että elämä on pettänyt minut pahanpäiväisesti. Eihän minulle näin pitänyt käydä, terveelle ihmiselle. Itkin pettymystä, turhautumista, pelkoa, surua, luopumista. Olin jotenkin lamaantunut ja ihan kuin eri ihminen -ulkoisesti tyyni ja sisältä turta.
Kunnes sitten eräänä päivänä suusta livahti kotihommia tehdessäni ensimmäinen prkl - silloin tiesin, että toipuminen alkaa :) Nyt en enää juurikaan itkeskele ja oma persoonallisuus alkaa taas palailla takaisin. Samaksi ihmiseksi kuin ennen tätä kokemusta en enää tule.
Uskon liisukka, että sinäkin saat vielä karanneen minäsi takaisin. Anna itsellesi aikaa ja lupa käydä kaikki tunteet läpi. Älä kiirehdi, jonakin päivänä huomaat, että savotta on ohi ja sinä selvisit!
T. Saana
- Re: miten nopeasti leikkaukseen?Syysunelma
- Re: miten nopeasti leikkaukseen?kukkamaaria
- Re: miten nopeasti leikkaukseen?liisukka
- Re: miten nopeasti leikkaukseen?Syysunelma
- Re: miten nopeasti leikkaukseen?Saana
- Re: miten nopeasti leikkaukseen?liisukka