Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Leikkauksen jälkeen

Hei,
Löysin vasta nyt, muutamia kuukausia kohdunkaulansyövän radikaalileikkauksen jälkeen tämän hienon keskustelupalstan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Tunnistan itsessäni samoja tuntemuksia, mistä monet ovat näköjään kirjoittaneet. Karmeat odotteluajat ja pelot. Miehelle, työkavereille, vanhemmille, ystäville ja omille lapsille kertomisen vaikeudet. Ihmettelyt papa-näytteiden kanssa, miksi oma gyne ei huomannut mitään ja hänen ottamissa näytteissä ei koskaan aiemmin oltu todettu mitään. Mutta joukkopapassa sitten löytyi suoraan vahvaIV. Sen jälkeen koepalat ja tiedon odottelut ja lääkärin rauhoittelut, että tämä hoidetaan loop-leikkauksella kuntoon. Silmukkaleikkauksessa nousivat kuitenkin omat epäilyni syövästä vahvoina, koska lääkäri ei tahtonut saada verenvuotoa tyrehtymään leikkauksen jälkeen. Patologin vastauksissa sitten löytyikin syöpä ja kiireellinen lähete leikattavaksi. Tieto syövästä oli silti, vaikka itselläni vahva epäily olikin, valtava shokki, joka pysäytti. Lääkäri kertoi asian puhelimitse muutamassa minuutissa kesken työpäivän.

Koen nyttemmin olevani onnekas ja vähättelen sairastumistani. Tämä koska en saanut sädehoitoja enkä sytostaatteja. En vieläkään ole asiasta kunnolla puhunut, olen jotenkin vain koteloinut koko syövän ja sairastumiseni, olisiko sitten sitä etten ole kuitenkaan hyväksynyt kunnolla asiaa. Jotenkin kaikki on vain mennyt niin nopeasti, ettei mieli ole tahtonut pysyä perässä. Töissä olen jälleen, työtahti on kiireinen ja koska fyysisesti olen hyväkuntoisen näköinen ei moni edes tiedä sairaudestani ja kokemuksistani. Enkä viitsi niitä toitotella tai asioista voivotella. Menossa on kovat hikoilut ja aallot, toivottavasti ei kuitenkaan vuosikausia. Hormonihoitoa en haluaisi aloittaa lainkaan, lääkärit ovat sitä kyllä tuputtamassa. Suvussa on rintasyöpää sen verran, etten haluaisi ottaa turhia riskejä, yritän tulla toimeen kuumotuksieni kanssa, liikunta tuntuu auttavan ja kevyempi ruoka. Kontrollit ovat nyt edessä 3-4 kkn välein ja takaraivossa on pelko syövän leviämisestä.

Kaipaisin ajatustenvaihtoa muilta "onnekkailta",jotka eivät ole tarvinneet sädetystä tai sytostaatteja. Onko niin että ei jotenkin voi antaa itselleen lupaa valittaa asioista ja purkaa sydäntään kenellekään, kun tietää, että toisilla on asiat vielä huonommin? Jotenkin itselläni syövät murrosikäisten lasten vaikeudet ja puolison huono kunto voimiani.
Donna | 22.2.2008 klo 20:27:00
  • Leikkauksen jälkeenDonna
    22.2.2008 klo 20:27