Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Viikko vielä ja sitten viimeinen CEF
Hei Memmu!Tsemppia sinulle viimeiseen cef:iin! Minulla se oli tämän kuun 9pv ja sädehoidot alkavat nyt ensi torstaina. Minulle iski stytojen loputtua eräänlainen "tyhjän päälle" -ahdistus,jota kesti muutaman päivän (ehkä osittain syynä ahdistukseen oli myös ystävän menehtyminen aivokasvaimeen). Selvästi huomaa, että toipuminen on nyt ollut hitaampaa kuin aiemmin, olen ollut melkoisen väsynyt ja olo on ollut hutera, päiväunet ovat olleet ihan vakiona ja ovat tehneet hyvää. Ripset harvenivat enisestään viimeisen cef:in jälkeen, mutta uutta kasvua on jo tilalla, päätä peittää myös jo muutaman millin sänki ja päälaella on yksittäisiä pidempiä haituvia, jotka eivät enää irtoa. Minä olen työkyv.eläkkeellä, joten minulla ei töihinpaluu tule ajankohtaiseksi. Sen sijaan pikkuhiljaa mieleen nousee tulevan kevään puutarhatyöt ja siemenluettelot ovat jo esillä. Vähän jännittää sädehoidot...kuinka ne sujuvat, meillä on matkaa Tampereelle Radiukseen n. 50 km, joten matkatkin vievät osan päivästä, mieheni on onneksi myös jo pois työelämästä, hän tulee olemaan kuskinani. Toivon, että sädehoitoajat tulevat olemaan inhimilliseen aikaan, ettei tarvitsisi ilatisin kovin myöhään enää olla liikkeellä. No, onneksi siellä perillä ei mene pitkää aikaa!
Minäkin kävin tänään koiran kanssa lenkillä ja jaksoin hyvin.
Hyvää viikonloppua sinulle ja hyvää vointia myös viimeisen cef:in jälkeen!
- Re: Viikko vielä ja sitten viimeinen CEFSini-likka
- Re: Viikko vielä ja sitten viimeinen CEFtaistelu-62
- Re: Viikko vielä ja sitten viimeinen CEFSyysnainen