Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Uuden rinnan rakentaminen

Hei,
sairastin rintasyövän -07 ja uusi rinta poistetun tilalle tehtiin viime keväänä.
Meillä täällä pohjoisessa ei käsittääkseni tehdä uusia rintoja ennen, kun syöpä on hoidettu pois. Eli minäkin pääsin leikkausjonoon kun hoitojen päättymisestä oli kulunut kolme vuotta. Leikkaus tehtiin ostopalveluna eri paikkakunnalla, koska leikkaavaa lääkäriä ei jostain syystä ollutkaan vaikka leikkausaika oli sovittu.
Kaikki meni todella hyvin. Leikkaus kesti monta tuntia ja tehtiin LD-tekniikalla ja laitettiin silikooni. Samalla pienennettiin toinen rinta.
Leikkaus on iso ja kaikkeen opertointtiin liittyy omat riskinsä, mutta olen tosi tyytyväinen ratkaisuuni ja siihen, että uskallauduin operaatioon.
Leikkaus tehtiin yksityisessä sairaalassa ja sain myös maksusitomuksen taksikyyteihin (matkaa kertyi toiselle paikkakunnalle n. 300 km)

Nyt kun leikkauksesta on kulunut yhdeksän kuukautta rinta tuntuu "omalta" vaikka onkin silikoonia. Haavat ovat hyvin parantuneet ja selän arpikin melkein näkymätön. Harrastan liikuntaa ihan normaalisti, ainut este on leikatun puolen imusolmukkeiden puuttuminen, joka haittaa joidenkin kättä rasittavien tekemistä esim. kahvakuulailu on liian rasittavaa kädelle.
Myös kättä vaivanuut turvotus helpotti leikkauksen myötä, mistä lie johtui. Olen voinut luopua tukihihasta, hanskasta ja lymfa-hoidoista :-)
Edessä on vielä nännitatuaatio, johon olen jonossa.

Rasvansiirrolla tehty rinta ainakin minut leikanneen lääkärin mielestä oli ihan pois suljettu juttu. Rasvan määrä on todella pieni mitä kerralla voidaan siirtää ja koko prosessi voi kestää vuosia.

t.marzu
Marzu | 16.1.2012 klo 18:30:58