Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

yksinäisyys painaa

En ole tässä palstassa kovinkaan paljon kirjoittanut omasta tilanteestani.
Olen nyt kuten useimmiten kotona yksin enkä ole viikkoon nähnyt ketään läheistäni.-Ennen ensimmäistä syöpään sairastumistani asuin Atlantin toisella puolen. Olin Suomesta poissa n 30 v.Kävin kuitenkin kerran pari vuodessa vanhempia tapaamassa.Ja vuosina ennen oman syöpään sairastumista olin täällä udein ja pitkään .Oli isän kuolema haimasyöpään,
äidin sairaus ja kuolema, poikani isä kuoli odottamattomasti,pokani koki vakavan selkavaurion ja 7 tunnin leikkauksen,ei selkä koskaan pala ennalleen, hänkin asuu ulkomailla. Kaikki tämä töistä poissaolo ja palkatta oleminen täysin rikkoi talouteni ja jouduin hakemaan uutta työta.Tilanne tuli niin vaikeaksi että palasin Suomeen ja häntäpää syövästäni hoidettiin täällä.Vähän epäonnea siinä.Jouduin myymään mitä omaisuutta pystyin.Perhe täällä hylkäsi. En aluksi tuntenut sieluakaan täällä enkä tiennyt Suomen terveydenhoidosta mitään.Oli kyllä yksityinen sairasvakuutus otettu siellä ulkomailla joka vielä silloin voimassa joka maassa.Siitä lähtien olen löytänyt muutaman ystävän mutta yksinäisyys on raskainta. Asun Helsingin lähiössä. Nyt kun on uusiintunut on vaikeaa kun ei elävää ystävää juuuri koskaan näe.Täällä kyllä pari vahaa koutoveria, mutta asuvat kauempana,on heillä perhetta ja lastenlapsia, kyllä kovin välittäviä mutta useimmiten jää puhelin keskusteluihin.Etsin kohtalosisaria,kavereita lähiseudulla ja myös tältä palstalta. Nyt on uusia möykkyjä ja diagnostiset toimenpiteet kesken.
Raskaaksi tuntuu täällä yksin odotella.
jotaas | 13.6.2009 klo 13:10:56