Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Viikko viimeisestä sytosta
Hei!Nyt on kulunut viikko kahdeksannesta TC-hoidosta. Väsymys on ollut melkoinen, joka päivä on pitänyt nukkua 1-2 kertaa päiväunet, että on jaksanut taas illalla mennä nukkumaan :) Yöt on tosin menneet surffaillessa kuumalta aallolta toiselle ja uni jäänyt siksi kovin rikkonaiseksi. Nyt näyttäisi onneksi kuumotus laantuvan ja toivon kovasti, että pysyisi jatkossakin poissa. Saas nähdä palaako hormonitoiminta ennalleen vai joko jään näihin trooppisiin tunnelmiin pysyvästi.
Muuten pääsin tällä kertaa pienin oirein, ei oikein edes etovaa oloa tullut. Makumuutos oli tosi vähäistä mutta nyt on ollut suunlimakalvot paripäivää kuin santapaperia, yhtä kuivat ja karheat. Lihaskivut ja muut tuikkeet jäivät vähäisiksi joten ihan hyvää vauhtia tässä ollaan toipumassa. Sauvakävelyä matalalla sykkeellä olen päässyt harrastamaan melkein päivittäin. Vauhti ei aina päätä huimaa mutta pääasia lienee, että tulee liikkuttua, ettei ihan kangistu.
Huomenna olisi verikokeet/EKG ja perjantaina sitten esikäynti leikkausta varten, samalla saan vidoinkin tietää leikkauspäivän. Toivottavasti on mahdollisimman pian niin saisi käden johonkin kuntoon jouluksi. Voipi kumminkin olla, että jää siivoilut ja muut jouluhössötykset vähemmälle tänä jouluna...
Hyviä vointeja kaikille jotka sytojen syövereissä tälläkin viikolla pyörivät! Kyllä sieltä aina pinnalle pulpahtaa vaikka joskus kovin koetteleekin!
Hei muuten, kaipaisin hyviä kirja vinkkejä rintasyövästä. Sellaiset tavalliset tarinat ja kertomukset olisi mun mieleen. Pistäkää vinkkejä tulemaan!
Terkuin,
- Viikko viimeisestä sytostateppana
- Re: Viikko viimeisestä sytostataistelu-62
- Re: Viikko viimeisestä sytostamarjatta47