Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Cef-hoito ja sivuvaikutukset
hei!Minulla myös 6xCEF ohjelmana ja olen käynyt niistä 2:ssa. eka kerralla tuli tosi huono olo, oksensin kun pääsin kotiin. sitä kesti noin 6 tuntia, oli aika rajua, hiestä märkänä yökkäsin suoraan ämpäriin kun en edes kerennyt vessaan. Toiseen kertaan pelotti mennä mutta mainitsin hoitajalle oireistani ja hän sanoi että voisi kokeilla tiputtaa kortisonia ennen sytoja, tämä auttoi hyvin sillä en enää oksennellut. Kortisooni valvotti ja teki tosi virkuksi, joten yöunet olivat vähissä parin yön ajan. Kummallakin kerralla olen ollut kotosalla hissukseen pari päivää, ottanut kytrilit aamulla ja syönyt kevyesti, huuhdellut suun suolavedellä (1 l kuumaan veteen 1 rkl suola) joka syönnin päälle ja purrut ksylitoli purkkaa. Noin viikon ajan on ollut närästystä joka helpottanut kun syönyt pieniä annoksia noin 2-3 tunnnin välein. Ummetus vaivannut myös eka viikon, joten duphalacia olen ottanut kolmantena päivänä 2x10g pussia ja sitten yksi 10 pussi ylläpitävänä ainakin viikon ajan. Pari viikkoa siinä välissä on mennyt hyvin, olen ollut normaalisti - siivoillut, shoppailut, lukenut, jumpannut jne. Hiukset ovat minulla pysyneet päässä, toki niitä irtoilee enemmän kuin normaalisti mutta mitään eroa aikaan ennen sytoja ei vielä ole havaittavissa. Viini, lonkero etc ei ole maistunut kun se pahoinvointi muistuttaa pahaa krapulaa...tänään tosin ajattelin rohkaista mieleni ja ottaa yhden lasillisen punkkua.
Tsemppiä sinulle tuleviin hoitoihin - kyllä niistä aina selviää ja kun ei ole kun 6 kertaa!!! Minulla kolmas on 27.12 OYSissa jos veriarvot ovat kohdillaan, lähinnä N pitää olla 1.5.
Mikä sinulla on muuten diagnoosi? Minulla on T1,ei metastaasseja ja puhtaat imusolmukkeet, duktaalinen kormoonipositiiven syöpä. Kyselen koska olen pohtinut että miksiköhän jotku saa taxotere 3x + CEF 3x?
Piastar
- Cef-hoito ja sivuvaikutuksetTINTTI57
- Re: Cef-hoito ja sivuvaikutuksetpiastar
- Re: Cef-hoito ja sivuvaikutuksetTINTTI57
- Re: Cef-hoito ja sivuvaikutuksetmarraskuu
- Re: Cef-hoito ja sivuvaikutuksetmarraskuu