Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Matalapainetta ja mustia pilviä ...

Hei Santeri ja muut,

Minä olen myös palannut kotiin Meikusta. Minulla ei onneksi vielä niitä suoniongelmia, kun vasta on 2 taxotereä tiputettu. Se on kuulemma se CEF ilkeämpi suonille. Nyt vaan hoitaja nikotteli kun kyynertaipeessa mustelma viime torstain verikokeiden jäljiltä ja toiselle puolelle en antanut varjoainetta laittaa kun leikatulta puolelta minulla kaikki imusolmukkeet poistettu. Hyvin se siihen taipeeseen meni huolimatta siitä vanhasta mustelmasta. Varjoainetta ei kuulemma halunnut siihen kämmenselkään laittaa, kun sitä tarjosin, vaan sanoi, että se neula on isompi, kun tiputuksessa ja siksi halusi kyynertaipeeseen....

Lumpustelin samalla Stockalla, Fooruissa ja Kampissa. Ajattelin, että kauniiden vaatteiden ja tavaroiden hiplaaminen piristäisi. Mutta ei se toiminut, toki mukaan tarttui kyllä ostoksia (siihen kyllä kykenen vaikka silmät ummessa itkien). Kaupoissa kiertäessä tuntui, kun olisin sieltä peruukin alta tarkkaillut koko maailmaan jotenkin ulkopuolisin silmin. Niin ku ois elokuvaa seurannut. Koko viikonlopun mieli on ollut apea ja itkuinen ja jatkuu edelleen. Nyt kun oireilu on ollut vähempää kuin ekalla taxotere kerralla ja edessä kokonainen lepoviikko, niin olisi luullut, että mieli on virkeämpi, mutta eipä se näköjään niin toimi. Ehkä taas odotin jotenkin liikaa itseltäni. Täytyisi niin monen asian suhteen opetella olemaan itselleen armollisempi.

Juhannuksena olemme menossa koko perhe ystäviemme luokse saareen ja sekin on alkanut pelottamaan, vaikka sinne meno tuntuukin tosi kivalta. Sitä pelkää kaikkia typeriä asioita, niin ku, että entäs jos mun peruukki ei pysy suorassa ja entäs jos mua alkaa itkettää se "terveiden" kanssa oleminen, sit menee kaikkien juhannus pilalle. Olen aina ollut sosiaalinen ihminen ja tullut hyvin ihmisten kanssa toimeen erilaisissa tilanteissa. Nyt tuntuu, että olen sosiaalisesti aivan lukossa ja rajoittunut. Ruokakaupassakin pelottaa aina, että jos tulee joku puolituttu ja sitten pitää alkaa selittää, että missä mun pitkä tukka on (jos huivi päässä) tai että miten mun tukka yhtäkkiä onkin näin paksu ja hyvinvoivan näköinen (perukki päässä). Hölmöä kertakaikiaan, mutta kun on vaan niin surkee olo. Tärkeintähän se on nyt vaan se, että tää syöpä-painajainen saadaan häädettyä pois. Voi että olen kateellinen teille jotka jo sädetyksestä olette päässeet tai ihan siellä loppumetreillä. Kyllä minäkin täältä perässä ryömin. Ehkä jouluks pystyis käydä jo kampaajalla laitattaa suviannesiimes-tukan. Tänään on näköjään tukka-kompleksi -päivä, huomaan lukiessani omaa kirjoitustani.

Voimahalauksia kaikille
MeriTuuli

MeriTuuli | 18.6.2007 klo 15:16:47