Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
"saattohoitoa"
Sain uutisen tätini kolmanteen kertaan uusiutuneesta syövästä juuri ennen joulua. Tällä kertaa viheliäiset pesäkkeet olivat kai tulleet jäädäkseen, päähän. Täti elää vielä, mutta pelkään jokaista puhelimen pirinää.En tiedä, onko hänen mahdollista parantua ja kävellä vielä joskus omalla pihamaallaan. Lääkärien lausunnot tuntuvat kummallisilta, en tiedä mitä ajatella. Onko toivoa? En uskalla toivoa, vaan valmistaudun pahimpaan. Valmistauduin siihen jo jouluna. Tein kaksi viikkoa töitä kuolema-ajatusten kanssa. Surettaa, mutta en voi olla murheellinen.
Kerroin tädille, kuinka tärkeä ja rakas hän minulle on. Enää en pelkää, että jotain jää sanomatta. Paljon jää sanomatta kuitenkin, joka tapauksessa... Mutta koska tärkein on sanottu, on helpompi tavata ja viettää aikaa, nauttia yhteisistä hetkistä niinkuin ne olisivat viimeisiä. Joku niistä onkin, ehkä piankin.
Pahinta, mutta samalla ehkä helpottavintakin on, etten todellakaan tiedä, mikä tätini tila oikeasti on. Tulisiko minun miettiä saattohoitomuotoja, vai onko saattohoito käynnissä paraikaa? Täti on kotonaan ja vaikuttaa tyytyväiseltä. Hänellä ei ole kipuja (kiitos tarpeeksi vahvan lääkityksen?), ainoastaan hirmuinen väsymys. Mies hoitaa häntä, ja me lähisukulaiset vierailemme ja autamme aina kuin mahdollista.
Oikeastaan on hyvä näin. Ajattelen, että asiat ovat nyt niin hyvin kuin voivat tässä tilanteessa olla. Vai onko sittenkään? Mistä sen tietää? Voisinkohan kuitenkin tehdä jotain vielä paremmin, helpottaakseni tätini oloa?
- "saattohoitoa"sanna
- Re: "saattohoitoa"susie