Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Isän kuolema shokki

Moi kaikille!

Kyllä... yhdyn noihin kaikkiin kirjoituksiinne. Minun isäni nukkui lokakuussa-09 pois sairastettuaan vuoden. Siitä huolimatta en ollenkaan ole asiaa hyväksynyt. Ei kai sitä vielä osaa/voi/ymmärrä. Onko niin pitkää aikaa olemassakaan, että hyväksyisi oman vanhemman menettäisen. Onneksi on vielä äiti <3

Ja se ikävä... se on... Yhä uudelleen palaan viimeisen puolentoista vuoden aikaisiin tapahtumiin. Viimeiseen kuukauteen, vikkoon, päivään. Mietin sanoja, tekoja, tapahtumia, lääkärien puheita, isän ilmeitä, naurua, mietteliästä murahdusta... Hänen käsiään, silmiään,... kaikkea! Mietin miten hän puhui äidille, minulle, lapsilleni. Mietin, enkä kaikkea kuitenkaan muista; ainakaan heti.

Voimia sinulle IsinTyttö hautajaisten järjestämiseen ja toipumisen aloitamiseen. Suru on kovaa työtä, sureminen on rankaa. Sille on annettava aikaa, on haettava jostain voimaa surra: Ystävistä, työstä, lapsista, harrastuksista, elämästä. Sillä suru on, se ei katoa, sillä ei ole kiire.

Lämpöisiä ajatuksia teille isän menettäneille!

p.s. SH: saanko kysyä mitä syöpää isäsi sairasti? IsinTyttö: kuinka pitkän isäsi sairasti, tuon kaksi viikkoako vain?
Iskän tyttö | 4.3.2010 klo 17:02:14