Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Haimasyöpä vei.. ja muitakin kohtaloita..
Äitini äiti kuoli akuuttiin haimasyöpään 4 vuotta sitten. Pitkään hänen vaivanaan hoidettiin "pissatulehdusta",ja viimein, kun oikea diagnoosi saatiin, oli syöpä jo niin pitkälle levinnyt sisäelimiin, maksaa mm., ettei mitään hoitoja enää annettu. Elinaikaa annettiin korkeintaan 1/2 vuotta.Me omaiset olimme aivan paniikissa. Juuri "eläköitynyt", 64- vuotias ja kuoleman sairas!!
HUS:n lääkärit tekivät virhearvion ainakin tässä tapauksessa.
Siitä on jäänyt paha mieli. Että ei oteta tosissaan, vaikka ainoa vaiva oli alavatsakivut, ikäihmisellä.
Sitten pantiin "kotiin" kuolemaan. Tytär kävi siivoamassa, kävi kaupassa, laittoi ruuat ja pesi.
Kun kunto heikkeni, pääsi Terhokotiin, (Kiitos maksukykyisten ja aktiivisten omaisten),ja eli siellä hyvässä hoidossa 2 kk ennusteen sijasta 5 kk.(Liian pitkään sanoi lääkäri)
Olin puhelimessa äitini kanssa, kun mummi otti viimeiset henkoset ja pääsi pois näistä näistä maallisista vaivoista. Hetki oli rauhallinen, ei pörrännyt lääkäreitä, yksi hoitaja vain oli toteamassa, että viimeisten jäähyväisten aika oli tullut.
Asun pohjois-Suomessa, joten arvostukseni tältä pohjalta Terhokotia kohtaan ovat autenttiset, minulla on vain tämä yksi kokemus, joka on omasta mielestäni hyvä ja kaikesta hyvästä huolimatta toivottavasti viimeinen!!!!
Lähempänä, eli paikkakunnallani olen lähipiirissäni saanut kokea 2 nuoren miehen poismenoa( 24v.+13v.) syöpään vuoden 2006/2007 sisällä. Menetyksen kokeneiden vanhempien kohtaaminen on ollut vaikeaa,omat lapseni terveitä ja pienempiä.
Lisäksi tuttavallani todettin rintasyöpä seulonnan kautta 11/06, leikattu koko poistolla ja kainalo tyhjennetty 01/2007, odottaa vielä hoitoja, annetaan haavojen parantua. Hyvä on kuulemma ennuste, ei ole levinnyt luustoon kuvausten mukaan.
Yksi lähiomaiseni on tehnyt itsemurhan, häneltä jäivät pienet, ala-aste ikäiset tyttäret sekä toinen ystäväni menetti poikalapsensa 3kk:n ikäisenä kätkytkuolemaan.
En tiedä, onko tämä sururyhmä tässä foorumissa oikea paikka pohtia sitä, miten käsitellä surua ja kuolemaa omaisen pitkän sairuden jälkeen tai kuolemaa äkilliseti ja traumaattisesti?
Henkilökohtaisen kokemusten pohjalta traumaattisinta on äkillinen kuolema. Odottamaton ja äkillinen. Omaisena nämä karmeudet kokeneena toivoisin,että saisin kuolla niin, että saisin mahdollisuuden hyvästellä rakkaimpani, tietäisin ehkä kuolevani, vaika en sitä hyväksyisikään.
Rakkailleni haluaisin sitä samaa, mahdollisuuden jättää hyvästit, vaikka se koskee niin!!!
Olisi aikaa jättää hyvästit.
Äkillisen kuoleman kohdatessa samaan ei ole mahdollisuutta ja se ajatus ahdistaa!!!!!!
Voimia teille, "Salla10", "mieheni puolesta", "pinjaenkeli" ym. sururyhmäläiset.Olen lukenut koko pitkän viestiketjun ja itkenyt, minulle tuntemattomien ihmisten kohtaloita.Niin monenlaista surua on kohdalleni sattunut, että löydän lohtua myös teidän tarinoistanne.
Suren kanssanne surujanne ja iloitsen iloistanne, jos/kun siihen aihetta on!
Voimahalaus täältä pohjoisesta!
- Haimasyöpä vei.. ja muitakin kohtaloita..Piiukka