Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: masennus kun äiti lähti


Mikään ei tunnu miltään,elämä on kuin yhtä sumuverhoa.
Aamuisin töihin jossa työt tulee hoidettua mutta ei niin kuin
ennen,innostuen ja iloiten.Teen töitä kaiken ikäisten ihmisten kanssa ja siihen on kuitenkin ja kaikesta huolimatta paneuduttava ja yritettävä unohtaa omat tuntemukset,toisinaan se onnistuu ei kuitenkaan läheskään aina.
Läheiset yrittävät järjestää vaikka mitä jotta saisivat minut mukaan(leskenä ja yksinäni olen nyt elänyt seitsemän viikkoa)
olen kertonut tarvitsevani vielä aikaa ja aikaa ennen kuin haluan lähteä edes synttäreille tai muihin kissanristiäisiin
jotka eivät kiinnosta pätkääkään,joulusta nyt puhumattakaan.
En tiedä mitä kukin on päätöksistäni sisimmässään ajatellut
mutta toistaiseksi kaikki ovat suhtautuneet "ymmärtävästi".
Haahuilen kuvaa mielestäni hyvin olemistani ja elämistäni
tällä suru taipaleella joka minulla on vasta aluillaan.....
Olen jo 55 vuotias ja meillä on kaksi poikaa perheineen aivan
tässä lähellä lisäksi 83 vuotias äitini asuu melkein naapurissa, muukin lähisuku aivan lähi etäisyydellä,silti haa-
huilen yksin ollessani, eikä mikään tunnu miltään.
Pieni pojantytär on ainoa asia joka saa minut unohtamaan hetkeksi suruni.Pieni Juulia 1,4 vuotta, vie täällä ollessan kaiken huomioni ja täyttää mummon sydämen hetkeksi ilolla.
Lämpimiä halauksia kaikille lähettää tulppu
tulppu | 9.12.2006 klo 23:37:59