Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Menetin isäni, sain pitää poikani...

Menetin isäni toukokuussa. Hän sairasti laajasti luustoon levinnyttä eturauhas-syöpää. Taistelu kesti neljä ja puoli vuotta. Jotenkin olen helpottunut. Isäni loppu oli kaunis ja levollinen, armollinen keuhkokuume vei hänet parempaan paikkaan. Isäni oli kuollessaan 56 vuotias ja joutui viimeiset puolitoista vuotta makaamaan täysin pedissä, selkärangan etäispesäkkeet halvaannuttivat hänet rinnasta alaspäin. Kipupumppukaan ei tuskiin auttanut ja pahinta oli, että ihminen lyötiin henkisesti tällä halvaantumisella.

Myös minun lapseni sairasti kaksi kertaa syövän. Nyt kaikki näyttää onneksi olevan hyvin. Rankkoja hoitoja (mm. kaksi kantasolusiirtoa)takana, mutta onneksi elämä edessä. Isäni ja lapseni sairastivat samaan aikaan. Kuljin molempien syöpää sairastavien rinnalla pitkän ja opettavaisen tien. Elämä on rankkaa ja raadollista. Syövän edessä olen oppinut olemaan nöyrä ja samalla näkemään myös hyviä asioita. Osaan arvostaa kaikkea ihan erilailla kuin ennen. Olen saanut tukea ja lohtua saman kokeneilta ja uusia, varmasti maailman parhaita ystäviä. Yhdessä on menetetty monta rakasta lasta ja aikuista.

Kaipaan isääni, mutta samalla voin uskoa, että hän on saavuttanut levon, kivuttoman, ihanan paikan, jossa toivottavasti kerran tapaamme. Katson lastani ja kuuntelen hänen iloista puhettaan ukista, joka pääsi enkelien mukaan. Lasten maailma on hetkessä kiinni ja he eivät pelkää eivätkä turhia murehdi. Voi, kun meidän aikuisten maailma olisi samanlainen.
Laurin äippä | 29.7.2008 klo 22:04:56