Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Taas vaikeampaa
Kävin isän luona. Siellä, lapsuudenkodissani, oleminen tuntuu vieläkin melkein kestämättömältä... Toisaalta musta tuntui hyvältä nähdä, että isä kuitenkin pärjää itsekseen: sanoi siivoavansa joka viikko, oli pessyt ikkunat sekä opetellut ja oppinut tekemään ruokaa ja pesemään pyykkiä, lupasi hankkia pihaan kukkia kunhan ei enää ole yöpakkasten vaaraa.Mutta silti tuntui niin pahalta ja talo tyhjältä, ja huomasin että se järjestys, joka äidin toimesta oli vuosien aikana keittiön kaappeihin asettunut, oli mennyt sekaisin. Ja jouduin pitämään näppini kurissa etten olisi alkanut järjestää niitä uudelleen, sillä nehän ovat nyt isän kaappeja eikä ole minun asiani mennä niitä sorkkimaan - ja luultavasti jos olisin ne järjestänyt, ei isä taas vähään aikaan olisi löytänyt niistä mitään :). Ja päivisin, kun isä oli töissä, oli yksinäistä... Yhtenä aamuna leivoin raparperipiirakkaa ja väkisinkin muistin viime kevään, kun olin siellä käymässä ja leivoin äidin kanssa sitä samaa piirakkaa - miten kaukaiselta se jo tuntuukaan! Se vähän auttoi, että tapasin myös pari ystävääni ja yhden päivän vietin siskoni kanssa kauppoja kierrellen.
Kävin isän kanssa myös äidin haudalla - jostakin syystä se EI tuntunut erityisen pahalta, ehkä se vaikutti että hautakivi oli vasta viety puhdistettavaksi ja kaiverrettavaksi, eli en nähnyt äidin nimeä ja syntymä- ja kuolinaikoja kiveen kaiverrettuna.
Nyt olen taas palannut Joensuuhun, mutta kaikki tuntuu vieläkin paljon vaikeammalta. Arki ei tahdo sujua eikä kiinnostaa, lähes kaikki mitä mieheni tekee tai sanoo käy hermoille, ja lisäksi kaikkien siitepölyjen takia olen jatkuvasti tukkoinen, väsynyt ja vähän kipeä... Onneksi olen vielä lomalla, ensi torstaina alkaa työt ja siihen mennessä pitäisi kai taas päästä jotenkin tasapainoon.
Tänään aamulla muistin, että siitä on nyt viisi kuukautta, kun näin äidin viimeisen kerran, ja maanantaina tulee viisi kuukautta kuolemasta. Joulunaika palasi taas mieleen ja ne kaikkien ahdistavimmat muistot, ja samalla tuli myös taas syyllisyys: miksi en tehnyt jotakin enemmän, miksi muutin niin kauas äidistä vaikka tiedettiin, että syöpä voi uusia...
Jotenkin tuntuu, että mitä enemmän on niitä hyviä päiviä, sitä pahemmilta huonot päivät tuntuvat - mutta onneksi sentään jo tiedän, että kai minä tästäkin suosta taas itseni ylös kiskon...
- Taas vaikeampaaTiltu_R
- Re: Taas vaikeampaasusie