Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Ensimmäistä kertaa elämässä yksin
Otan osaa. Mieheni oli juuri sairaalassa vaikeiden infektioiden johdosta ja silloin ymmärsin ensimmäisen kerran hänen sairautensa aikana miten suunnattoman yksinäiseksi tuntisin itseni jos hän ei palaisi kotiin. Pitkäaikaisen elämänkumppanin kuolemasta aiheutuva tyhjyys on varmasti valtava. Ja voisin kuvitella, että suru on suurimillaan kun on saatu kaikki kuolemaan liityvät käytännön järjestelyt hoidettua. Ja kun on ollut toisen tukena ja turvana pitkän sairausjakson aikana omia voimia säästämättä on hyvin uupunut. Siinä vaiheessa pitää olla itselleen armollinen ja antaa surulle aikaa, samalla luottaen siihen, että elämä taas kantaa kunhan voimat vähitellen palaavat.Iän myötä täytyy ilmeisesti oppia luopumaan ja olla kiitollinen kauniista muistoista.
Lohduttava halaus sinulle! leon
(Itse asuin kyllä n. 4 vuotta yksin ennen kuin tapasin mieheni ja menimme naimisiin. En silloinkaan erityisemmin pitänyt siitä.)
- Re: Ensimmäistä kertaa elämässä yksinleon