Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: surun vuosi
Helinä <3Rohkenen siulle kirjottaa,vaikka surumme onkin erilaista.
Sinä olet menettänyt rakkaasi.Miehesi,elämänkumppanisi,joka minulla on yhä.Sinun on opeteltava itsenäiseen elämään yhtäkkiä vastoin tahtoasi.
Itse suren lastani,nuorinta neljästä.Ainutlaatuista Pinjaamme.
Silti samat asiat koskettaa surussa.
Tuo pari kuukautta tuntui niin tutulta.Minullakin putoaminen siihen todellisuuteen tuli parisen kuukautta Pinjamme lähdöstä.Oli ollut hautajaisten järjestelyä,paljon vieraita osanottokukkineen ja asioiden hoitamista.Perunkirjoitus oli meidänkin tehtävä vaikkei 2-vuotiaalla ollut omaisuutta...
Kaikki tuo luopuminen,josta niin hyvin kirjoitit,satuttaa.Pala palalta luovutat häntä pois tästä elämästä.Vaikkei millään haluaisi tehdä sitä.Ja tuntui siltä että elämä on ohi kohdaltani,vaikka järki ja silmät sanoi lasten,toisten yhä siinä tarvitsevan minua.Odotti kuolemaa.Se ei pelottanut,vaikkei tahtonutkaan riistää henkeään...toivoi vaan että pääsisi rakkaan pienensä lähelle.Se on toive,ajatus ei todellisuus.Oikeasti elämä voittaa.
Se voittaa pienin pienin penkäyksin.Elämä,Luoja kantaa niin hellästi.Sittenkin.Jaksat nousta aamuun uuteen.Jaksat hengittää.Nyt jälkeenpäin 1v 4kk siitä tuskasta näkee selvemmin.Siksi sulle ajattelin,ja samalla toisille,jotka juuri nyt ovat siinä pahimmassa hetkessä kaipuunsa keskellä...kirjoittaa.Jos pieni toivon kipinä syttyisi <3
Sinusta välitetään ja rakastetaan.Sinua tarvitaan.Sinun tehtäväsi on vielä täyttymättä.
Pyydän sinulle voimia.Lepoa tuskan keskelle.Kaipuu jatkuu läpi elämän,mutta tuska hellittää pikkuhiljalleen.
Rakkaus on yhä.Se pysyy.Pinjani sydämessäni,niin hellästi äidilleen kuiskaa:rakastan sinua yhä!Siksi jaksan.Vaikka välillä on vaikeaa,eikä millään jaksaisi uskoa sen muuttuvan enää niin hyväksi,mitä se oli kun rakas oli elämässä.
Samaa elämää ei tulekaan koskaan,mutta elämää!Elämisen arvoista.Jossa jo voit kokea iloa ja onnea ikävästäsi huolimatta.Ensimmäiset nauruni tuntuivat kipeiltä...kuinka voin edes enää nauraa,kun lapseni on KUOLLUT?
Luvan antaminen elämän jatkumiseen ja iloon surussakin on vaikeaa.
Minun ja Pinjani rakkaus säilyy vaikka jatkan elämääni.Mutta sen tajuaminen vie aikaa.Ei haluakaan luopua surusta,koska se pitää lapseni lähellä ja sillätavoin "elossa",muiston lämpimänä.Uskon että näin saan aina muistoissani pitääkin hänet ja se alkaa riittää.Sitä tarkoitan,että kun ei voi lastaan,rakastaan saada takaisin,on pakko hyväksyä tilanne ja valita ELÄMÄ.Sitä lapsenikin haluaisi.Ei voi hyväksyä koskaan sitä että miksi juuri minun Pinjani kuoli syöpään,mutta haluan jatkaa elämääni katkeroitumatta.Elävät lapsemme,Pinjan ihanat siskot ja veikka ansaitsevat rakkauden ja elämän-rakastavan ja elämässä kiinni olevan äidin.
Ajattelin juuri,kuinka jos näin minulle joku selitti juuri Pinjan kuoltua,en voinut hyväksyä enkä uskoa sen olevan näin.Siksi siullekin haluan sanoa,että tämä kaikki tulee vasta pitkän ajan jälkeen.
Nyt sinä saat surra syvästi rakastasi.Olla vaan,suorittamatta ja tekemättä mitään mihin ei ole voimaa.Riittää kun jaksat hetken,tunnin ja päivän kerrallaan <3
Lämmöllä sinua siunaten <3
Pinjaenkelin äiti Marju
- surun vuosi"helinä"
- Re: surun vuosipinjaenkeli
- Re: surun vuosininnu72