Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Mietteitä elokuun iltana..

Äiti on ollut pois pian 11 kk. Miten onkaan ikävä! Pian tulee vuosi siitä, kun äiti joutui sairaalaan...viikko siitä eteenpäin, tulee vuosi murskaavasta diagnoosista; löydöksiä haimassa ja vatsassa. Ja kaksi viikkoa sen jälkeen on äidin kuolemasta kulunut vuosi. Onko siitä todella jo vuosi? Mihin vuosi on kulunut? Muistan niin elävästi, kuinka istuin äidin vierellä, pidin kädestä ja silitin. Äiti nukkui, hengitys hidastui hidastumistaan. Tuli hetki, tiesin että äiti lähtee. "Mene vaan äiti, mene rauhassa, kyllä minä pärjään" sanoin, ja lausuin äitini minulle opettamana iltarukouksen äidille.."levon hetki jo lyö..". Ja äiti oli poissa. Seurasi päivät ja viikot, jotka toimin kuin robotti. Ahdistusta, ikävää, katkeruutta. Omaa ikävää, lapsen suurta ikävää rakasta mummaa kohtaan..."nyt mumma kyllä voisi jo ottaa ne siivet pois ja tulla alas sieltä taivaasta, minä haluan taas leikkiä mumman kanssa...". Onnen hetkiä, kun kuopus syntyi kolmisen kk äidin poismenon jälkeen. Sitäkin hetkeä varjosti suru ja kaipuu. Miksei äiti saanut nähdä tätä lasta...? Kulunut vuosi on ollut raskas. Hetkeksikään ajatukset eivät ole jättäneet rauhaan. Srk:n sururyhmästä oli apua, tapasin ihania ihmisiä (Kristiina, halaus!), myös tämä palsta on ollut korvaamaton. Tuntuu, että on ollut joku, joka kuuntelee. Täällä ihmiset ovat jakaneet suruaan, tarjonneet lohtua. Valaneet uskoa huomiseen. Oma usko on ollut koetuksella. Nyt ikävä on kova, kyyneleet polttavat taas poskella. Surua on paljon käsittelemättä, tuskaa purkamatta. Pahin on varmasti silti ohi, aika auttaa. Mutta huomaan työntäneeni omaa tuskaani "sivuun" tämän lapsiperheen hulinan keskellä. Surulle täytyisi antaa tilaa, itkeä kun itkettää. Ettei se patoudu ja ala syödä ihmistä sisältä. Minäkin sairastuin fyysisesti, ja tuntuu, että henkinenkin jaksaminen on heikoilla. Ei oikein jaksa edes saada iloa elämän suurista lahjoista, lapsista. Hävettää edes sanoa niin, toiset ovat lapsensa menettäneet, ja tekisivät lastensa vuoksi mitä vain. Omiani rakastan minäkin, siksi niin surettaa tämä "tyhjä" olo. Mikään ei oikein tunnu miltään.
Mutta mieli prosessoi. Taaksepäin kulunutta 10 kk kelatessa tajuan, että "arki" on monessa mielessä palannut uomiinsa, tai paremminkin arki on löytänyt uudet uomansa, elämä ilman äitiä/mummaa on "rutinoitunut". Luopumista sekin. Ensin konkreettinen luopuminen rakkaasta äidistä kuoleman muodossa. Sitten surua. Välillä sitä surua on "vaalinutkin", suru on pitänyt kiinni äidissä ja äidin lähellä...Nyt, pikku hiljaa, olen kai valmis päästämään irti? "Luopumaan" surusta? Ei, suru on kai seuralainen lopun elämää, mutta se muuttaa, ja on jo muuttanut muotoaan. Kaipaan, enkä tahdo hyväksyä äidin kuolemaa, mutta pakko on. Elämän on pakko jatkua, lapsillani on oikeus hyvään lapsuuteen, jossa äiti on aidosti läsnä. Se vaatii kyllä vielä paljon työtä, on pakko päästä purkamaan tämä suru ja uupumus jonkun ulkopuolisen kanssa, että jaksaa olla hyvä äiti näille pienille. Sekin on pakko hyväksyä, että vanhimmankin lapsen muistot mummasta haalistuvat, nyt on ollut välillä päiviä, ettei hän ole mummaa maininnut. Ehti reppana niin lyhyen aikaa pitää mummansa. Tämmöisiä mietteitä tänä iltana.
Teille, joilla surutyö on vasta alussa, sanoisin, että yrittäkää selvitä pienin askelin. Päivä kerrallaan. Vaikkei ehkä siltä nyt tunnu, niin aika on armollinen, se syö surulta kipeimmän terän. Ikävä jää, mutta jonain päivänä muistoista kumpuaa myös voimaa. Näin haluan uskoa. Ja pitäkää itsestänne huolta. Älkää yrittäkö selvitä kaikesta itse, tai olla liian vahvoja. Se voi kostautua. Ottakaa aikaa itsellenne. Antakaa ihmisten auttaa. Alkuun niitä auttavia käsiä on tarjolla paljon. Itse en niihin ehkä osannut alussa tarttua, ja nyt kun osaisi ne kädet ovat jo aika harvassa.
Paljon voimia kaikille teille läheisensä menettäneille!
surusyksy | 18.8.2006 klo 22:00:11