Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Kaksi runoa

Hei, löysin nämä runot yhdestä kirjasta ja minua ne koskettivat ja lohduttivat, ajatukset ja tunteet olivat niin tuttuja... Ehkä niistä on apua teille muillekin. Molemmat on kirjoittanut Heta Saarelainen.

---

Miten ne osaavat, pystyvät, kehtaavat!
Eivätkö ne tiedä?

Eivätkö ne tiedä, ettei tuulta enää ole?
Kello ei soita, edes rikkaruoho kasva.

Ei paista aurinko. Ei ole kuivuutta.
Ei sada vettä.Ei liikaa lunta.
Ei kadulla ketään kulje.
Ei tule posti. Ei maistu ruoka.
Ei tuoksu kahvi.
Ei soi puhelin.
Ei vuoda ränni.
EI mätäne omenat.

Kärpäset ei kiusaa - linnut ei kylve.

Puhelinluettelossa on sinun nimesi kohdalla
vielä osoite ja numero.

Minussa ovesi narahdus, keittiön tuoksu,
auringon lämpö sisäänrakennettuna.

Oletko sinä oikeasti lähtenyt?
Vastaatko, jos soitan?

---

Vuosikaupalla hyvästelin sinua lähtiessäni.
Joka kerta ehkä se viimeinen.

Jälkeesi tiedän
ettei jäähyväisiä meillä ole.
Minusta et lähde kulumallakaan.

Suon itselleni anteeksi
oman kyvyttömyyteni elämäni edessä.

Sinun kuolemasi.

Suon itselleni anteeksi, ettei minulla ollut valtaa päättää
sinun päiviesi määrää eikä järjestää tapahtumia
kalenteriini sopiviksi.
Suon itselleni anteeksi, etten teoillani tai
tekemättä jättämisilläni ohjannut tapahtumien kulkua.
Annan anteeksi, että olen ihminen jota kosketit syvältä.
Annan anteeksi että jätit minut.

Suon itselleni kivun, jota mikään ei lievitä.
Suon itselleni naurun vakavan asian äärellä.
Suon itselleni lopullisuuden,
keskeneräisyyden epämääräisyyden.

Annan anteeksi sinun kuolemasi.
Suon itselleni omani.
Tiltu_R | 3.3.2007 klo 15:17:10