Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: elämäniloa
Kuulostaa niin kovin tutulta. Suruun rakkaan kuolemasta liittyy niin monenlaisia tunteita. Suren ja tunnen katkuruutta siitä, ettei äitini saanut jäädä eläkkeelle, nauttia vapaudesta ja rakastamistaan lapsenlapsista. Niin tylysti katkesi elämä. Suren myös itseni puolesta. Kaipaan niin äitiä, tunnen monesti olevani niin yksin. Kukaan toinen ihminen tässä maailmassa ei ole yhtä kiinnostunut minusta, kenellekään muulle eivät lasteni kuulumiset ole yhtä tärkeitä. Suru on läsnä ajatuksissa yötä päivää, vaikka arki rullaakin. Kukaan muu ei tiedä, mikä myllerrys mielessä käy. Yritän olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että äidin viimeiset vuodet olivat hänelle monella tapaa varmasti hyvin onnellisia. Lapseni olivat äidille kaikki kaikessa. Miten kaipaankaan sitä onnen tunnetta! Tuntui ihanalta katsoa, kuinka äiti nautti tyttäreni seurasta. Ja miten tytön kasvot syttyivät hymyyn aina kun mumman näki. Yhdessä heillä oli aivan omat juttunsa. Tuntui hyvältä jakaa ilo lapsista. Usein ajattelin, että voiko tämä olla tottakaan, olen niin onnellinen...Katkerana mietin nyt sitä, mitä olisi vielä voinut olla. Täytyy tietenkin yrittää olla onnellinen siitä, mitä oli. Lapset ovat niin pieniä, että heillä ei mummasta taida muistoja mieleen jäädä. Vanhin tyttäreni sanoi eilen surullisena, että "äiti, minä en enää muista mumman ääntä"...pieni puhuu edelleen mummasta päivittäin, mutta iloisesti muistellen. Nyt iski taas suru ja ikävä. Lapsi sanoi, että mitä äiti jos mumma sittenkin tulisi takaisin, jos me vaikka löydettäisiin mumma tuolta ulkoa...Sydäntä raastaa lapsen suru. Omaa suruani ja katkeruuttani aloin taas vuodattamaan. Mutta kovin tuntuu tutulta kirjoituksesi kukkaveera. Syyllisyys on vahvasti läsnä myös omassa surussani. Myös minulla on ollut kertomasi kaltaisia tilanteita. Otetaan lohtu niistä. Ehkä on olemassa jotain, mitä me emme nyt voi käsittää...jotain hyvää, jossa rakkaamme jatkavat kulkuaan, jossain olomuodossa.Halauksia ja voimaa, yritetään nauttia jos edes hetken tuntuu helpommalta. Sitähän ne meidän äidit taatusti toivoisivat, että meillä olisi hyvä ja jatkaisimme elämäämme...askel askeleelta!
- elämäniloakukkaveera
- Re: elämäniloasurusyksy