Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: joko taas...

Hei aija!

Elän parhaillaan hyvin samanlaisia aikoja kuin sinäkin. Äitini kuoli tammikuussa 2005 65-vuotiaana suurisoluiseen b-solulymfoomaan vain n. 4 kuukautta sairastettuaan. Hänen syöpänsä oli toteamishetkellä myös laajalle levinnyt. Hän kuoli kesken hoitojen, sai keuhkokuumeen ja ilmeisesti verenmyrkytyksen. Surrut olen aalloittain. Välillä on ollut helpompia jaksoja ja sitten on suru taas iskenyt ja kamala ikävä.Kesä oli vaikea, vaikka äidin kuolemasta oli "jo" puolitoista vuotta. Syksy alkoi paremmissa merkeissä, kunnes noin kuukausi sitten isäni päätyi sairaalaan selkäsärkynsä ja kohonneen munuaisarvon ja anemian takia. Diagnoosiksi tuli myelooma. Jouduin myös palaamaan samoihin sairaaloihin, joihin toivoin etten ikinä joutuisi palaamaan. Eli olen taas sivustaseuraavan omaisen roolissa. Isäni lääkitys on alkanut kyllä tehota ja luulen, että hänen ennusteensa on huomattavasti parempi kuin äidin pitkälle edenneellä syövällä. Isä on reipas ja taistelutahtoinen.

Alun shokin jälkeen, alan hyväksyä tätäkin asiaa ja syövästä on taas tullut "arkipäivää", jos näin edes voi sanoa. Isän diagnoosin kuultuani ajattelin ensin, etten selviä tästä, etten kestä tätä, ettei tämä voi taas tapahtua meille.Paljon olen myös pohtinut, mistä syöpä johtuu. Miksi juuri minun terveet vanhempani sairastuvat syöpään, kun kummankaan suvussa ei ole edes ollut muita syöpään sairastuneita?

Minäkin olen kaikesta huolimatta optimisti ja uskon, että isälläni on vielä paljon hyviä aikoja edessäpäin. Jaksamista sinullekin aija!
sisu | 1.11.2006 klo 18:42:47