Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Isä
Tänään klo 13.00 rakas isämme, miehemme, ystävämme, sukulaisemme, elämmme valo- sammui. Kaikkensa antaneena, viimisen uskonsa käyttäneenä tuo kaikki särkyi nopeasti, murenamalla tuhansiksi epäoikeidenmukaisiksi kyyneleiksi. Isäni, rakas tukipilarini murtui tänään, eikä edes ylioptimistisena henkilönä pystynyt nujertamaan sairauttaan. Vuosien vastoinkäymiset, dibates, sydämen toimintahäiriöt, näön menetys, munuaisen vajaatoiminta ja siihen johtanut munuaissiirre, laajalle levinnyt melanooma ja sen aiheuttama limistön lamaantumistila veivät viimiset isäni voimat, ehkä enemmänkin...Aamuyöstä menimme osastolle paikan päälle seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tilenne oli rauhallinen hetken aikaa, kunnes hengistysvaikeudet alkoivat. Siinä vaiheessa perheemme tiesi, kuinka raskas hetki oli lähestymässä. Hyväksyin itse tulevaisuuden, tai pikemminkin sen että mitään ei enää ollut tehtävissä. Silti viimieseen asti uskoin mahdottomaan, ehkä jonkinlaiseen ihmeeseen, joka korjaisi tilanteen - muuttaisi päinvastaiseksi jotain sellaista mitä ei voitu tekevän.
Koko loppu aamupäivä seurasimme viimeisiä mahdollisia hengähdyksiä, odotimme, että entä jos yhtäkkiä tilanne korjaantuisi. Lupasin isälleni viimeiseen saakka uskoa häneen ja tilanteen rauhoitumiseen ja sen kautta jopa parantumiseen. Miksi olisin luopunut toivosta, jos oma isäni siihen niin voimakkaasti uskoi!
Nyt tuska, kipu, pelko ja epätietoisuus on poissa. Isä on kanssamme nyt ja aina. Aurinkona taivaalla, aamukasteena kesänurmella, jäätyneenä hiutaleena ikkunassa - aina mukanamme tuulen lailla seuraten. En ole yksin, en minä enkä perheemme. Me jaksamme toistemme voimalla, nyt ja aina.
Kiitos isä täydellisestä lapsuudesta, tuesta hankalina aikoina ja kaikesta siitä mitä tällä hetkellä en saa sinulle ilmaistua. Olemme aina yhtä, sinä, minä äiti ja veljeni. Toit elämälleni sen suurimman sisällön, mitä lapsi isältään koskaan toivoisi!
Rakastan sinua, Elisa, tyttäresi. Me tapaamme vielä.
"Vaikka tiesimme surun saapuvan,
silti toivoimme elämän jatkuvan.
Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Saat nukkua, isä, luona enkelten.
Miks` nyt, miks` ei myöhempään,
sen tietää Luoja yksinään."