Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: taas alkaa syksy :(

Hei Ninnu 72

En ole ennen huomannut kirjoitustasi, mutta tarinasi voisi olla minun perheeni tarina. Saatoin mieheni 2 vuotta sitten kuolemaan, hän oli tuolloin 41 vuotias ja kuoli vatsasyöpään, sairausaikaa oli takana runsas vuosi ja 5 kk siitä sellaista aikaa, että hän tiesi paranemisen olevan mahdotonta. Meitä jäi siis häntä suremaan minä, tuolloin 6 v tyttö ja 8 v poika. Poikamme kävi sen syksyn ja seuraavan kevään koulupsykologilla juttelemassa, mutta tytär ei ole halunnut mennä. Puhumme sinun perheesi kaltaisesti isästä, muistellaan hyviä aikoja ja välillä myös huonojakin, lapset kyselevät miksi oli mitäkin juttua jne.

Huonoa on se, etteivät mieheni vanhemmat halunneet nähdä totuutta eivätkä olleet mukana saattovaiheessa, meillä kävi kotisairaanhoitaja aamulla ja illalla, muuten minä tein hoitotyöt, vaikka mieheni oli petipotilaana vain 5 viimeistä päivää, siihen asti oli todella reipas, vaikka laihtuikin puolet painostaan. Appivanhempani "syyttävät" nyt minua, kun en päästänyt miestäni sairaalaan, mitään ei kuitenkaan sairaalassa olisi ollut tehtävissäkään, lisäksi mieheni halusi olla kotona, lasten ja minun kanssani ja se oli hänen hoitotahtonsakin lääkärille.

Nyt odottelen taas sydän kylmänä huomista 2 vuotis-kuolinpäivää, 5.9., täytän itse tuolloin samana päivänä 42 vuotta, mutta se päivä on taas kestettävä.

Olisi mukava viestitellä vaikka yksityisesti, miten olet saanut ratkaistua käytännön ongelmia, kun isä puuttuu. Meillä kävi eilen eräs perhe kylässä ja heidän 2,5 vuotias pikkutyttö ihmetteli useaan kertaan sitä, miksei meillä ole isää ?, Hän oli vasta ihan pieni vauva, kun mieheni kuoli, hänen isoveljet kyllä muistavat hänet. Tuntui tosi kamalalta, kun omat lapset elävät ilman isäänsä.

t Marathon
marathon | 4.9.2009 klo 08:43:02