Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

En uskalla tulla

Kuten kerroin edellisessä kirjoituksessani, olemme mieheni ja poikani kanssa tulossa Suomeen viettämään joulua. En haluaisi olla näkemättä äitiäni, mutta en myöskään uskalla tulla lähelle. Tuntuu kuin sairauden kova tuomio iskisi päälleni. En jaksa surua, en jaksaisi enää kyyneleitä enkä jaksa tuntea itseäni pieneksi. Totuus on, että olen pieni, vasta lapsi ja tarvitsen äitiäni. En ole valmis seisomaan yksin pikku perheeni kanssa. En tiedä mitä teen elämässä ja minne mennä. Tarvitsen tukea ja turvaa äidiltäni. Ei voi kuulua isompaan suunnitelmaan, että hän sairastuisi. Äiti on se, joka on pitänyt kaiken pystyssä. Se, joka tietää kaikki vastaukset. Hän ei voi olla sairas.

En uskalla ajatella kuinka hän saattaa voida parin kuukauden kuluttua. En uskalla ajatella etteikö häntä olsi olemassa.

Haluan mielummin olla vihainen kuin itkeä. Mielummin pysyä pystyssä kieltäytymisen voimalla kuin surusta lyötynä. Polvistun kyyneleiden vieriessä poskiani pitkin ja tunnen yksinäisyyden peittävän minut...
inkku | 5.12.2006 klo 14:57:13