Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Viimeiset hetket
Meillä tuli 17.8.06 vuosi kun saatoimme poikamme haudan lepoon.Kohta on kulunut jo vuosi ja viisi kuukautta.Helmikuussa 05 hänellä todettiin kielisyöpä. Hän oli 23 vuotias ja tieto vei kyllä meiltä kaikilta jalat alta. Hänet leikattiin heti kahden viikon päästä. Leikkaus oli iso ja kesti pitkään. Kaikki meni hyvin ja hän pääsi kolmen viikon päästä kotiin. Muutaman päivän kotona olon jälkeen tuli kuitenkin selkä vaivaa. Asiaa tutkittiin ja syöpä oli levinnyt luustoon.Kesäkuussa löytyi lisää rankoista hoidoista huolimatta.
Elokuun alussa kuulimme,että hoidot lopetetaan. Kaikki mahdollinen oli tehty.Elokuun alussa vietimme sairaalassa 24 vuotis päivääsi.Muutama päivä siitä pääsit hoitokotiin ja ehdit olla viikon kunnes illalla rauhallisesti nukuit pois.
Saimme olla kaikki luonasi molemmat pikku veljesi ja isäsi ja minä.
Pidimme sinua kädestä kiinni ja kerroimme sinulle kuinka rakas olet. Itse kerroit meille kun hoitokotiin menimme että et enää jaksa. Lohdutit minua sanoen : Älä äiti itke minä olen jo valmis lähtemään.
Tämän viimeisen viikon aikana hän "väsyi". Suurimman osan aikaa hän nukkui ja viiemisinä päivinä hän ei jaksanut enää puhua. Puristi vain kevyesti kättä ilmaisi sillä että kuuli kun hiljaa puhelimme ja silittelimme häntä.
Vieläkin tuntuu uskomattomalta mitä kaikkea voi puolessa vuodessa tapahtua. Meillä on kaikesta huolimatta hyvät muistot Pikonlinnasta ja Pirkanmaaan hoitokodista. Lapsemme sai todella hyvää hoitoa ja ihmisarvoisen kohtelun. Kuten myös me omaiset. Silti ikävä on edelleen kova.
Tuntuu uskomattomalta,että yli vuosi on jo kulunut. Joka päivä hän on mielessä. Meillä on edelleen kolme poikaa.. Yksi vain on enkeli. Käymme haudalla viemässä kynttilän lyhtyyn valaisemaan pimeää iltaa. On jotenkin lohduttavaa kun lyhty valaisee pimeässä yössä.Veljet pääsivät aloittamaan nyt sisarensa menettäneiden sururyhmässä.
Suru kestää aikansa. Minäkin voin jo sanoa että välillä tulee jo pieniä ilon hetkiäkin. Suru muuttaa jotenkin muotoansa.
Kaippa tämänkin asian kanssa vain on opittava elämään!
Toivon sinulle voimia jaksaa tämä raskas aika.
Lämpimin terveisin Antin Äiti
- Viimeiset hetketPioni
- Re: Viimeiset hetketsysteri
- Re: Viimeiset hetketÄiti
- Re: Viimeiset hetketpinjaenkeli
- Re: Viimeiset hetketpinjaenkeli
- Re: Viimeiset hetketriikka70