Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äiti on poissa

Kiitos kaikille ja voimia ja haleja samassa tilanteessa painiville...

Pari viikkoa on vierähtänyt, ensi lauantaina on sitten edessä elämäni vaikein päivä. Hautajaiset. En voi kuvitellakaan, että vastaan tulisi enää ikinä mitään niin vaikeaa, kuin ensi lauantai.
Nämä kuluneet viikot ovat olleet jotenkin helpompia, kuin kuvittelinkaan. Onko äitini suuressa viisaudessaan valmistellut minua tähän viimeiset kuusi vuotta? Onko niin, että kaikki ne kerrat, jolloin puhuimme hänen kuolemastaan ja minun hänen kuolemansa jälkeisestä elämästäni kantavat nyt hedelmää? Töihin en vielä ole oikein kyennyt, mutta muuten olen jokseenkin toimintakykyinen. Veljien kanssa ollaan saatu hautajaiset järjestettyä ja muutkin käytännön asiat ovat pyörähtäneet käyntiin. Päivät soljuvat eteenpäin, jokseenkin haluttomasti, mutta ei missään umpisuossa, vaan hissuksiin omalla painollaan. Mikään ei oikein huvita, eikä mikään tunnu oikein miltään. Suru ja ikävä on koko ajan läsnä, mutta niiden kanssa on kai vain opittava elämään...
Tavallaan minun on helpompi olla, kun sairautta ehti kestää noin kauan. Ehdimme käsitellä kaikki asiat loppuun, mitään ei jäänyt kesken. Isompien asioiden suhteen kaikki oli valmiina, kun äiti nukkui pois. Mutta sitten on tämä arki... "Moikka, miten sun päivä? Mä lähdin just koiran kaa ulos, et arvaa, että tää vatipää taas tempas yhden oravan perään..." Ja äiti olisi nauranut ja kutsunut iltateelle. Ja kaivanut siitä tietystä kaapista koirallekin jotain herkkua. Vaan nyt on vielä edessä senkin kaapin tyhjennys...
Päivä kerrallaan. Äiti ei olisi toivonut mitään muuta, kuin että me lapset pärjätään. Eli pakko painaa eteen päin. Ihan jo äidinkin takia.
AnniKani | 14.11.2006 klo 12:02:15