Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Yleistä syövästä
Re: PV
Hei Kuusinen ja muut,tapaamiseemmehan on vielä runsaasti aikaa ja mitä vain voi
sattua tietysti meille kelle tahansa ennen sitä. Voisin
kuitenkin alustavasti luvata, että haen ja palautan tuon
avaimen aiemmin sopimaamme tapaamispäivää varten. Kuitenkin -
jos jollekin muullekin tulee este tuoksi päiväksi ja että sinäkin, Kuusinen, pääsisit tapaamiseen mukaan - voimme
ihan hyvin sopia myös toisen tapaamispäivän sen mukaan, miten
tuo kerhotila on käytettävissä tai sitten jonnekin muualle,
vaikkapa ravintolaankin pikkujoulun merkeissä.
Kuulostellaan ja palaillaan tuohon tapaamiseen vielä!
t. Puna06
- PVkuusinen
- Re: PVPuna06